Patalegenda-haastattelu - Markku Tähtinen
Markku Tähtinen – Patalegenda-haastattelupenkkiin istahtaneen Tähtisen pelaajaura on mittava ja mies on edustanut urallaan mm. Porin Ässiä, Rauman Lukkoa, Skellefteå AIK:ta, České Budějovicea, Jokereita, Pelicansia, EfB Ishockeya, Alleghe Hockeya, Kaufbeurenia, Arystan Temirtauta, Beibarys Atyrauta, Cardiff Devilsiä ja Milton Keynes Lightningia.
Tähtisen vahvuuksiin on luettu luistelutaidon lisäksi myös taitavat kädet, jonka syötöt olivat tarkkoja ja löysivät lavan haastavimmistakin paikoista. Miksi Tähtinen valitsi jääkiekon ja oliko muita harrastuksia?
”Jääkiekko alkoi jo 3–4 vuotiaana, kun isä laittoi luistimet jalkaan. Jalkapallon kanssa menin tasapäittäin sinne 13–15 vuotiaaseen saakka, kummatkin tuntuivat yhtä mukavilta.”
Tähtisestä olisi voinut tulla myös loistava jalkapalloilija, mutta jääkiekko vei voiton sattumienkin kautta. Nyt voidaan puhtain sydämin todeta, että onneksi näin kävi. Ensimmäiset SM-liigapelinsä Tähtinen pelasi kaudella 1998–1999. Kysyttäessä pelaajia, jotka ovat jääneet junnuajoilta mieleen, nostaa Tähtinen kolme nimeä.
”Omassa joukkueessa oli paljonkin pelaajia, jotka ovat jääneet mieleen. Petri Nylund, Mikko Järvenpää ja Tommi Törnroos. Siihen aikaan pelattiin paljon pihapelejäkin. aamusta iltaan, koulun jälkeen reput lensivät huoneeseen ja lähdettiin pelailemaan. Lahjakkaita pelaajia oli paljon."
Pienestä saakka Tähtinen on ajatellut, että jääkiekosta voisi tulla ammatti, mutta A-junioreissa alkoi ajatukset olemaan enemmän ammattilaisurassa, kun menestystä tuli. Pitkään Ässissä pelanneen tie vei Rauman Lukkoon. Isomäen kaukaloon luistellessa Lukon paidassa oli tunne varmasti jännittävä.
”Olihan se sellainen, että yritti vain keskittyä pelaamiseen. Tosi outo ja erikoinen tilanne, mutta ihme kyllä vaikka kuulet jotain huutoja ja mörinää, niin se peli vie vain mennessään.”
Tähtinen oli erinomainen taitopelaaja, mutta kerran mies ajautui tappeluun asti urallaan, josta myös kulttipelaaja Matt Nickerson antoi miehelle kehut.
"Kyllä isoimmat miehet yleensä hoiteli. Yksi tappelu tuli kerran Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan. Jesse Joensuu taisi jonkun kanukkipojan kanssa alkaa painimaan ja kaikki ryntäsi paikalle. Jari-Pekka Loikas oli siihen aikaan HPK:ssa ja me tartuimme pariksi, alettiin repimään vähä enemmän ja sitten vaan hanskat pois ja mylly pystyyn. Nickerson oli jo aikaisemmin lentänyt suihkuun ja tuli avaamaan ovea ja sanoi Markku, I love you.”
Pitkän uran aikana Tähtinen pääsi pelamaan erilaisten pelaajien kanssa samassa ketjussa. Hän nostaa kuitenkin esille kolme kenttää Ässien, Pelicansin ja Lukon ajoilta kysyttäessä keiden pelaajien kanssa on ollut helpointa pelata.
”Mulla on kolme kenttää. Porin vuosilta olivat Salonen ja Wesslin sellaisia keiden kanssa oli helppo pelata. Salonen meni kulmiin, mä kävin sieltä hakemassa irtokiekot ja syötin Wesslinille, joka yleensä haki maalipaikat ja ampui. Se oli hauskaa pelaamista."
"Raumalla oli Sami Torkki ja Pasi Saarela, peli oli simppeliä. Samoilla roolituksilla - Torkki rouhi, mä noukin irtokiekot ja Saarela laukoi hyvällä prosentilla maaleja. Kolmas erinomainen kenttä oli Lahden aikoina, kun sain pelata Marko Jantusen ja Vili Sopasen kanssa Pelicansissa. Huikeita pelimiehiä. Kiekko liikkui ja pelaaminen oli helppoa.”
Uran varrella Tähtinen kohtasi paljon erilaisia pelaajia, ärsyttäviäkin sellaisia ja näki uransa aikana erikoisiakin paikkoja.
”Tommi Kovanen oli sellainen pieni ärsyttävä sittiäinen. Sitten oli Karalahti ja kumppanit, piti muistaa pitää pää pystyssä. Otakar Janecky taisi olla sellainen, jota ei kannattanut mennä taklaamaan. Hän oli niin vahva, ettei kiekkoa saanut millään, piti kokeilla saada viekkaudella kiekkoa pois.”
”Kazakstan on varmasti erikoisin. Pelasin siellä kahdessa eri joukkueessa. Toisessa oli valmentajana entinen pankkirosvo, se oli aika erikoista. Pelimatkat olivat pitkiä ja matkaaminen jännittävää, koska lentokoneiden kunto oli aika kyseenalaista.”
Uran huippuhetkeksi Tähtinen mainitsee pääsyn maajoukkueeseen Ässistä sekä ensimmäiset liigapelit. Näiden lisäksi muistoista löytyy helpottava hetki, kun Ässät kaatoi Sportin sarjan viimeisessä ottelussa, jolla vältettiin Mestikseen tippuminen sekä Englannin cupin voitto Cardiff Devilsin kanssa. Peliuran jälkeen pelikavereista on moni jäänyt ihan hyväksi ystäväksi asti.
”Onhan niitä jäänyt ystäviksi esimerkiksi Wesslin, Salonen ja Kyhä - heidän kanssa käydään joka vuosi mökkireissuilla. Kuparinen, Forsbacka, Joensuu - heidän kanssa on myös omat mökkireissut ja pidetään yhteyttä muutenkin aika paljon.”
Nykyään Tähtinen toimii Sanserilla, mainos- ja liikelahjayrityksessä. Jääkiekko ei kuitenkaan ole unohtunut vaan Tähtinen käy edelleen kerran viikossa pelailemassa Karhuvaarien kanssa. Ässien pelejä seurataan edelleen aktiivisesti ja joka pelissä istutaan ja keskustellaan otteista.
Haastattelu: Karhunkämmen