Patalegenda-haastattelussa Aki Uusikartano

Ässiä yhteensä viiden kauden ajan edustanut Aki Uusikartano on seuraavana vuorossa Patalegenda-haastatteluissa. ”AUK” pelasi Liigassa yhteensä lähes 800 peliä tehden 367 pistettä. Porissa mies oli mukana sensaatiomaisessa hopeakeväässä 2006 ja lopulta voitti uransa toisen Suomen mestaruuden Patapaidassa 2013 napaten samalla myös herramiespelaaja-palkinnon tuolta kaudelta. Tuon lisäksi Uusikartano voitti pronssia HPK:ssa kaudella 2006-07 ja ensimmäisen mestaruuden TPS:ssä kaudella 2009–10.

Kiinnostus jääkiekkoon starttasi 2–3-vuotiaana äidin suvun puolelta, joka asui Pöytyällä. Siellä mies hengaili kaukalon laidalla paikallisen joukkueen mukana, josta kiinnostus sitten lähti. Junioriajoista jäi mieleen jääkiekon hauskuus ja joukkuelajeissa oleva yhteisöllisyys. Juniorivuodet mies vietti ensin TuTo:ssa D-junioreihin asti, josta siirtyi sitten TPS:n junioreihin ja pelasi siellä B-juniori-ikään asti. TPS:stä mies siirtyi takaisin TuToon ja A-junioreiden divarijengiin.

-Ensimmäiset piirrot otin nykyisellä Kaapo Kakon kentällä, entisellä Liedon aseman kentällä. Aloitin jääkiekon TuTossa noin 5-vuotiaana ja D-junioreissa siirryin TPS:n, jossa olin sinne B-juniori-ikään asti.

-Jääkiekko oli lapsena hauskaa, ei paljon mietitty. Silloin keskittyi vaan pelaamaan ja se joukkueeseen kuulumisen tunne, yhteisöllisyys oli hienoa. TPS:n junioriajan hieno kruunu oli Quebecissä pelattava PeeWee Cup, jossa oli Quebecin halli täynnä katsojia. Se oli 12-vuotiaille aika hienokin kokemus.

TuTossa U20-joukkueen kautta AUK pääsi pelaamaan silloista divaria, nykyistä Mestistä kaudella 1996–97. Divarissa mies teki tulokkaana todella hyvät tehot, lähes piste per pelitahdilla. 36 ottelussa AUK teki yhteensä 34 pistettä.

- Olihan se erilainen mitä nykypäivänä, joukkueissa oli paljon kokeneempia pelaajia. Kärpät oli siellä silloin ja vastaavia joukkueita. Silloin sarja oli vähän erilainen mitä esimerkiksi nykyään. Mutta silloinkin rupesi tulemaan nuorempaa pelaajaa kehiin. Pelin taso oli kova, mutta erilainen. Vauhti varmasti nykyään paljon kovempi, mutta se oli silloin hyvä ja laadukas sarja mun mielestä ja oikea paikka kehityksen kannalta, pääsi pelaamaan miesten pelejä.

TuTossa päävalmentajana toimi tuolloin ukrainalainen Anatoli Bogdanov. Hänestä Uusikartanolla oli hyvää sanottavaa ja vaativuus nousi ensimmäisenä mieleen.

- Oli erittäin vaativa, mulla ei varmasti ole ollut yhtä vaativaa valmentajaa. Harjoituskulttuuri oli todella kova, mutta myös erittäin antoisaa. Hän näytti mitä työnteko on ja mitä se vaatii, että pääsee Mestiksestä seuraavalle tasolle.

Divarissa Uusikartano teki hyvät pisteet Hermeksen ja Pelicansin riveissä seuraavalla kahdella kaudella ja sieltä tie vei Liigaan IFK:n riveihin. Siirto IFK:n tapahtui agentin kautta, muutama muu seura oli kiinnostunut myös Uusikartanon palveluista.

- IFK oli kova kyllä paikka debytoida, joukkue oli voittanut mestaruudenkin vähän aika sitten. Mietin, riittääkö eväät pelata Liigaa.
Uusikartano pääsi kuitenkin hyvin Liigaan kiinni. Debyyttikaudella 18 pistettä kasaan 54 pelissä ja playoffit päälle.

- Olihan se tietysti erilaista. Mestistä oli hyvä pelata, mutta tää oli tietysti seuraava askel vielä kovempaan. Silloin Liigaa pidettiin Euroopan kärkisarjana ja liiga oli entistä kovempi. Hyppäys oli kova ja töitä piti tehdä ja sitä tehtiinkin, jotta pelipaikka lunastettiin.
IFK:n riveissä Uusikartano pääsi pelaamaan myös silloista EHL:ää (European Hockey League).

- Sama projekti kuin nykyinen CHL, mutta ei lähtenyt kasvamaan ja se lopulta kuopattiin. Nykyinen CHL tuli siihen sitten tilalle. Oli kaikenlaisia joukkueita esimerkiksi Englannista ja Tsekeistä. Hyviä kokemuksia sain sieltä liigauraa varten. Sarjapelejä pelattiin, sama systeemi kuin nyt, mutta yhdestä poikki playoffit. Tiputtiin muistaakseni puolivärierissä TPS:lle.

IFK:n jälkeen Uusikartano siirtyi Lukkoon, josta jatkoi matkaansa Lappeenrantaan SaiPan riveihin. Lappeenrannasta sitten suunta vei Poriin ja Patapaitaan. Mitään erityisempää syytä Ässiin siirtymisellä ei ollut. Ässät oli jo aikaisemmin ollut kiinnostunut Uusikartanosta, mutta päätyi tuolloin lopulta SaiPaan.

- Oli iso loukkaantuminen alla Lappeenrannassa, sääri- ja pohjeluu meni silloin poikki edellisellä kaudella. Lähellä oli, että ura olisi katkennut siihen. Hienoa, että Ässät antoi mahdollisuuden.

​​​​​​​Toisella Ässäkaudella oli sitten legendaarinen hopeakausi edessä. AUK näki, että tuo kausi oli iso koko seuralle ja käänteentekevä hetki.

- Ainahan mestaruusjengissä hurmos nousee. Porissa oli pitkä aika menestyksestä ja se näkyi eri tavalla kuin esimerkiksi suuremmissa kaupungeissa. Hurmos oli äärimmäinen, harmittavasti vähän se matka jäi vajaaksi kuitenkin. Miten koko kaupunki ja fanit tuli siihen hommaan mukaan, olihan se käsittämätöntä. Ei varmaan missään muualla ole juhlittu hopeaa tuolla tavalla ja miten irokeesit levisivät ympäri kaupunkia.

-Mutta se hopea oli varmasti monen jutun alku Porissa, oli varmasti käänteentekevä paikka tietyllä tavalla.

Ässien jälkeen Uusikartano puki päälleen HPK-paidan ja Hämeenlinnassa tuo kausi tehopisteiden valossa oli uran paras kausi. HPK ylsi sillä kaudella pronssille. Hämeenlinnan jälkeen sitten yksi unelmista toteutui, kun siirto kotiseudulle Turkuun TPS:n riveihin toteutui, jossa mies voitti myös Suomen mestaruuden 2009–10 kaudella.

-Toinen kausi HPK:ssa päättyi loukkaantumiseen ja Turusta haluttiin jo puolesta välistä kautta, vaikka olin loukkaantuneena. Pääsin kuitenkin pelaamaan muutaman pelin ekalla TPS-kaudella.

- Olihan se tietysti unelmien täyttymys, eka pääsee pelaamaan TPS:ssä ja kaikki tietää, että kaikki eivät pääsee pelaamaan juuri TPS:ssä, niin olihan se iso asia. Mutta TPS:lläkin oli omat vaikeutensa silloin, niin mietin ”onks tää tällästä nyt sit”.

-Siinä oli vähän samanlaista kuin Porin vuodessa, mutta ei toki ihan niin kuoppainen tie ollut. Päättyi Suomen mestaruuteen kotikylässä, niin olihan se upeata ja hieno päätös sille kaudelle.

TPS:stä sitten takaisin Poriin. Viimeisellä Ässäkaudella mies sai myös Porissa sen kruunun keväällä 2013, kun Pata ei pysähtynyt ja meni päätyyn saakka. Uusikartano näkee, että tietynlainen siemen kylvettiin jo aikaisemmin Pekka Rautakallion aikana.

- Tulin sinne silloin vuonna 2010, Rautakallio oli valmentajana. Silloin jo kylvettiin joku siemen. Sanoisin, että sieltä alkoi kasvu, ja se jatkui hienosti. Nuoria tuli sisälle ja annettiin heille mahdollisuuksia.

- Karrin eka kausi, silloinkin pelattiin hyvin. Mitä sitten tapahtui silloin legendaarisella viimeisellä kaudella, niin se tie oli niin kuoppainen, että en tiedä onko missään ollut vastaavaa. Miten sieltä noustaan, niin en mä tiedä, ei oikein ole sanoja mitä siinä loppuen lopuksi tapahtui. Se meni myös osittain sumussa.

-Mediassa puhuttiin, että mitä menetettiin Dixonissa. Haluttiin joukkueessa kääntää se enemmänkin niin, että mitä voidaan voittaa, mitä voidaan saada. Me ajateltiin, miten saadaan enemmän peliaikaa, minkälainen valo voisi olla toisessa päässä ja sitä kohti lähdettiin. Sitten tuli voitto, tuli toinen, tuli kolmaskin ja alkoi tuntua siltä, että koska me oikein hävitään. Juna puksutti kohti valoa ja työnnettiin eteentulijat sivuun.

Uusikartano oli yksi ainoista pelaajista, joka oli sekä hopea- että mestaruuskaudella mukana. Joukkueissa oli miehen silmään paljonkin yhtäläisyyksiä.

- Kyllähän sellainen tekemisen meininki oli molemmissa, halukkuus päästä maaliin asti ja hinnalla millä hyvällä tehtiin se. Molemmat ryhmät olivat sitoutuneita, jonka vain koppi tietää. Se työmäärä mitä oli ryhmissä, molemmat lähtivät aika vaikeista lähtökohdista nousuun.

Mestaruuden jälkeen uran viimeinen kausi nähtiin Lukossa, jossa mies tavoitteli ”Länsirannikon triplaa”. Se, että tämä olisi uran viimeinen kausi ei ollut selvää ennen kautta. Valitettavasti hienon pelaajan ura päättyi kuitenkin leikkauspöydälle.

-Ei ollut selvää. Mestaruuden jälkeen puhuttiin siitä perheen kanssa, että siirrynkö kotiin. Turku ja TuTo oli yksi vaihtoehto mutta yllättäen tuli Raumalta yksi vaihtoehto. Oltiin siinä kohtaa jo muutettu Naantaliin perheen kanssa ja pohdittiin voinko lähteä. Joukkue oli hyvä ja pohdin, lähdenkö kannujahtiin ja tietysti Länsirannikon tripla houkutteli. Se mitä siellä tapahtui jo kauden alussa, eli tuli loukkaantuminen, niin se vaikeutti koko kautta. Kauden jälkeen sitten leikkauspöydälle, selvisin kuitenkin jotenkin kauden loukkaantumisen kanssa. Mutta harmitti, että oma panos jäi piippuun loukkaantumisen takia. Sitä koitettiin kuntouttaa, mutta lääketieteelliset asiat tuli vastaan.

-Tammikuun 15. päivänä lääkärin kanssa päätettiin, että riski on liian suuri lähteä pelaamaan kilpakiekkoa. Vaihtoehdot olivat huonot, joten ajattelin, että parempi lopettaa tähän ja koin, että olin antanut suomikiekolle siinä kohtaa kaikkeni.

Nykyään mies työskentelee Turun telakalla työnjohdollisissa hommissa ja seuraa jääkiekkoa enemmän katsojan roolista sekä harrasteliigan kautta.

- Jääkiekon parissa olin ihan viime vuoteen asti, seitsemän vuoden pätkä Naantalissa eri VG-62 junnujen kanssa tehnyt hommia. Koittanut auttaa nuorisoa eteenpäin, mutta tähän kauteen lopetin valmentamisen. Siirryin Turun telakalle töihin työnjohdollisiin hommiin. Omien poikien pelaamista tulee seurattua ja vanhoja pelikavereita sekä tuloksia Liigasta. Tietysti myös niitä valmennettavia poikia, missä pelaavat nykyään. Itse tulee nykyään harrastettua kuntoilua sekä jääkiekon osalta tulee käytyä pelaamassa harrastekiekkoa pari kertaa viikossa. Se on riittänyt tällä hetkellä.