Patalegenda-haastattelussa ex-kapteeni Pasi Peltonen

Pasi Peltonen - todellinen Ässälegenda. On aina kunnioittavaa, kun pelaaja pelaa koko uransa kantaen vain yhden seuran paitaa - ”Pele” pelasi uransa alusta loppuun Patapaidassa pelaten yhteensä yli 800 Liiga-ottelua ja oli yksi pitkäaikaisempia kapteeniston jäseniä kymmenen kauden ajan. Pele oli peliurallaan alakerran isäntä takuuvarmalla puolustamisellaan, joka ei juurikaan vuotanut omiin. Mies saatiin Patalegenda-haastattelupenkille.

Innostus jääkiekkoon alkoi kavereiden kanssa touhutessa. Kaverin isän työkaveri oli valmentajana Korttelikiekossa, jonne tarvittiin pelaajia. Junioriajoilta Ässistä jäi kokonaisuudessaan hyviä muistoja mieleen, päällimmäisenä tietysti pelitoverit ja tietyt turnaukset, esimerkkinä legendaarinen MODO Cup.

”Kaverien kanssa touhuttiin ja siitä se sitten alkoi. Koskenkannon Petrin isän työkaveri oli valmentaja korttelissa ja tarvittiin pelaajia eikä niitä liikaa ollut. Pelasin Rangers-joukkueessa, joka oli Pohjois-Porin joukkue. Ulkojäiden kautta se polku jääkiekkoon lähti ja urkeni tuommoista kysymyksestä, että lähdetkö kokeilemaan. Korttelista sitten F-junnuihin kartoitustapahtuman kautta, että ketkä menee F-junnuihin ja siitä sitten mentiin.”

”Juniori- ja peliajoilta tietysti kaikennäköisiä pelitovereita tarttui matkaan, vaikka kaikkien kanssa ei enää olla tekemisessä mutta osan kanssa ollaan. Tietysti mieleen jäi myös yksittäisiä pelejä sekä turnaukset, jotka voitettiin, jossa oli joskus seurajoukkueita ympäri maailmaa. MODO Cup erityisesti jäi mieleen totta kai, hieno turnaus ja kokemus. Monelle tuo on uran hienoimpia, erityisesti jos ei pääse ammattilaiseksi.”

A-junioriajoilta Ässistä jäi käteen kaksi pronssimitalia vuosilta 1992 ja 1993. Ässillä oli tuohon aikaan hyvät ikäluokat A-junioreissa, mutta ei aivan pärjännyt TPS:n ja Ilveksen koville joukkueille, jossa vilisi tulevia NHL-pelaajia. Vasili Tihonov oli Peltosen aikana A-junioreiden valmentaja tuoden mukanaan ammattimaisen tekemisen.

”Kyllä sieltä pronssimitalit saatiin. TPS oli kova joukkue ja siellä oli paljon tulevia NHL-pelaajia. Ilveksellä oli sama homma, niillä kahdella joukkueella oli kovat ikäluokat. Näiden kanssa tahkottiin loppupeleissä ja pronssinen jäi yleensä omaan käteen. Vasili Tihonov kun tuli valmentajaksi, niin harjoittelu muuttui täysin ja homma muuttui ammattimaiseksi.”

A-juniorivuosina Peltonen harjoitteli edustuksen mukana, mutta ei päässyt virallista sarjapeliä pelaamaan. Kuitenkin 21-vuotiaana Peltonen teki debyytin Liigaan kaudella 1993–94. Hyppy Liigaan A-junioreista vaati tietysti totuttelua, kun taso Liigan ja A-junioreiden välillä oli sen verran kova.

”Aikaisempina kausina itse sain harjoitella Liigan mukana mutta en päässyt pelaamaan, jotain harjoituspelejä kylläkin. A-junnuissa sain kuukauden mittaisen pelikiellon tuomarin koskemattomuudesta, jonka aikana päätin, että yritän tätä jääkiekkoa ihan tosissaan ja menen Liigaan saakka.”

”Mutta kyllä taso oli kova ja olihan se erilaista verrattuna A-junioreihin, ei sitä voi kieltää. Vaikea näin jälkikäteen kuvailla millaista se oli. Alkuaikoina edustuksen vanhemmat pelaajat olivat enimmäkseen kotikylän pelaajia ja vain muutama ulkolainen, mutta pitkälti mentiin omilla kasvateilla.”

Liigan debyyttikaudella Peltonen pääsi kuitenkin pelaamaan komeasti 47 pelin verran tehoilla 1+6, johon kertyi myös 48 jäähyminuuttia. Playoffeista kertyi viisi lisäpeliä. Nuorelle pelaajalle debyytti oli unelmien täyttymys ja mukana oli paljon nuoruuden intoa.

”Nuoruuden intoa oli paljon ja oli tietysti mukavaa pelata. Unelmahan se oli, että pääsee Liigaan pelaamaan. Se oli sillain helppoa, kun pääsi kolmoskentässä pelaamaan Javan (Arto Javanainen), Virtasen Jannen, Heiskasen Arton kanssa samassa ketjussa ja Jouni Vento pakkiparina. Siinä oli kaksi kovaa rightin puolen hyökkääjää, jolle ei ehkä puolustuspää ollut omimillaan. Niillä oli kova nälkä ja opettivat nuorelle pelaajalle paljon, koska olivat niin rutinoituneita. Se oli siten helppoa, että kertoivat miten toimitaan nuorelle pelaajalle."

Tuona samana kautena Peltonen kävi myös Hermeksessä pelaamassa parin pelin verran Mestistä, jota tuolloin kutsuttiin vielä 1. divisioonaksi tai ”divariksi”. Ässistä lähti Hermekseen tuolloin pari muutakin nuorta hakemaan lisää peliaikaa maajoukkuetauon ajaksi.

”Hermes tarvitsi hyviä pelaajia ja totta kai sitä lähti pelaamaan mielellään. Meillä oli myös Lönnbergin Harri ja Levosen Jarno nuorina jätkinä joukkueessa ja pojat kysyivät Vellulta, että haluisivat mennä hakemaan lisää peliaikaa. Vellu kysyi sitten myös multa, että haluanko mennä pelaamaan maajoukkuetauon ajaksi. Aamusti Kokkolassa nähtiin joukkue, ja sitten illalla pelattiin Tamin TuToa vastaan, joka voitettiin 8–1 ja saman tien yötä vasten takaisin Poriin. Torstaina treenit täällä ja perjantaina taas Mestis-peli Forssassa.”

Peltonen pääsi myös edustamaan Suomea aikoinaan olleeseen B-maajoukkueeseen. B-maajoukkueessa oli Peltosen aikana nimekkäitäkin pelaajia suomikiekosta: Olli Kaski, Karri Kivi, Pekka Virta, Jan Latvala, Marko Virtanen, Pasi Kuivalainen, Pasi Määttänen, Pekka Tirkkonen ja Fredrik Norrena – muutama mainitakseni. Valmentajina oli esimerkiksi Sakari Pietilää, Seppo Suoraniemeä ja Samu Kuitusta.

”Silloin oli B-maajoukkueessa nuorempia lahjakkaita pelaajia. Kerran oli sellainen jenkkireissu, me oltiin pikkaisen vanhempia ja sitten meidän mukana oli nuorten maajoukkueen varamiehiä. Siis sellaisia jätkiä, jotka joko putosi siitä kisaryhmästä tai jäi varamieheksi. Jos tuli hälytys, niin ne oli valmiina kisoihin. Mutta tosiaan tosissaan aina pelattiin, mutta ne olivat kivoja ja rentoja reissuja. Siellä pyörittiin ja häärittiin.”

Kaudella 1994–95 Ässät nappasi historiansa toisen pronssimitalin, kun se kaatoi rakkaan vihollisen Rauman Lukon pronssipelissä. Ässät nousi tuona kautena kuudennelta sijalta pronssille saakka. Peltoselle tuo kausi oli toinen Liigassa ja siihen iski kuuluisa toisen kauden kirous, jolloin kausi oli henkilökohtaisella tasolla ajoittain aika vaikeakin.

”Jos puhutaan siitä kirouksesta, niin ne omat odotukset olivat paljon kovemmat, vaikka totta kai samaan aikaan muutkin odottivat, että kehitys lähtee käyntiin ensimmäisen Liiga-kauden jälkeen. Kun se ei vaan lähtenyt niin se oli tervanjuontia. Seura oli playoffeissa pitkään aikaan ja teki seuralle hyvää saada mitali. Mutta itselle se oli hirveää, kun kaverit ja kaikki odottaa. Se oli vaan korvien välissä se klikki ja siitä se oli kiinni. Totta kai siellä oli myös hyviä juttuja kauden aikana henkilökohtaisella tasolla, mutta ei se vaan auttanut. Ei se tee silti huonoa ihmistä, on vaan jatkettava elämää ja sitä on turha alkaa häpeilemään. Oli oltava vaan vahvempi eikä jäädä neljän seinän sisälle makoilemaan ja surkuttelemaan. Henkistä valmentamista ei tuohon aikaan juuri ollut mitä tänä päivänä on paljon enemmän.”

Peltoselle lyötiin A-merkki rintaan ensimmäistä kertaa kaudella 1997–98 ja seuraavalla kaudella 1998–98 Pelestä tulikin joukkueen kapteeni. Yhteensä kymmenen kauden ajan Pele kuului joukkueen kapteenistoon, joista neljä kautta kapteenina. Porissa syntyneelle ja kasvaneelle sekä Ässien junioripolun läpikäyneelle C-merkin kantaminen oli kunnia asia.

”Olin jo B-junnuissa kapteenina. Tami otti silloin varakapteeniksi aikoinaan edustuksessa ja yhtäkkiä sitä sitten oltiin kapteeni. Jossain kohtaa otettiin merkkiä pois ja jossain kohtaa se tuli takaisin. Olihan se kunnia asia olla ja saada kapteenin merkin. Kaiken kaikkiaan hieno kunnia.”

Kausien 1998–2004 välillä ei playoff-kiekkoa Porissa nähty. Seuralla oli tuohon ajanjaksoon vaikeita aikoja, jolloin oli rahasta puutetta ja jos jonkinlaista säheltämistä.

”Veroselvitykset tuli ja rahat olivat varmasti kortilla koko ajan. Pelaajat keitä tuli, niin olivat junnuja. Ei niistä oikein voi sanoa, että olivat vahvistuksia. Hyviä pelaajia olivat toki, mutta miksi tuodaan ulkomaalaisia ihan vain omaksi iloksi, jos ne eivät ole parempia kuin omat jätkät. Ehkä se raha ei riittänyt värväyksiin ja joka puolella sählättiin aika paljon. Ei ollut rahaa ja kaikki oli sekaisin. Heikkilän Antille iso kiitos siitä, että seura selvisi, hän keräsi rahaa paljon. Antti piti köyhimmät vuodet seuran elossa.”

Kuitenkin kaudella 2004–05 Ässät selvitti tiensä pudotuspelien karsintakierrokselle, jossa vastaan asettui Ilves. Tamperelaiset olivat kuitenkin vahvempia ja etenivät jatkoon. Tuo kuitenkin valoi pientä uskoa tulevaan ja antoi seuralle toivoa. Tuona kautena Peltonen iski myös hattutempun Oulun Raksilassa, jonka mies muistaa vielä hyvin.

”Silloin oli Toivola ja Kivi valmennuksessa. Pelattiin aika lailla upporikasta ja rutiköyhää, ei hirveästi säästelty. Lähdettiin kauhealla innolla kauteen ja peleihin ja joukkue ylitti itsensä. Patrik Stefan oli Ilveksen nipussa mukana ja se heidän kenttä Kariya-Stefan-Hyvönen oli todella kova, varmaan tekivät suurimman osan Ilveksen maaleista. Heidän paremmuutensa ratkaisi sen sarjan”
”Paikka toi toivoa ja sai yleisöä liikkeelle, siihen se vaikuttaa aina. Aina pudotuspelit antavat seuralle ns. siipeä, että saa rahaa ja kaikkea. Se näkyy esimerkiksi oheismyynnissä, joka vie eteenpäin sitä hommaa ja antaa mahkuja hommata pelaajia.”

Seuraavalla kaudella sitten jymähti jättipotti ja Pata eteni sensaatiomaisesti aina finaaleihin asti, siellä kuitenkin taipuen HPK:lle. Tuosta kaudesta varmasti muistoja ja tarinaa riittää. Pele nosti esille joukkueesta sopivan sekoituksen nuoruuden kohellusta ja kokeneiden pelaajien rauhoittavia otteita. Isomäen seisomakatsomo mylvintä antoi joukkueelle suuren voimavaran, jonka edessä Pele rakasti pelata.

”Nickerson ja nämä tulivat, jotka toivat sitä nuoruuden kohellusta. Kaikki nuoria jätkiä, jotka siihen tuli ja toivat sitä intoa, mutta sitten oli myös rauhoittavia pelaajia, esimerkiksi Aki Uusikartano, joka pystyi olemaan se joukkueen ykkössentteri tai nelosketjun sentteri. Kaipaisen Matti teki oikeita asioita jäällä. Hurmos, kun se alkoi pikkuhiljaa runkosarjassa, niin joutui antamaan muutamalla tehoäijälle huomautuksen, että tämä karkaa muuten käsistä, jos ajatellaan vaan omia pisteitä. Päästiin sitten suoraan playoffeihin ja kun tuntee porilaisen yleisön, niin sitten kun joukkue menestyi, niin yleisö lähti tukemaan taakse sankoin joukoin.”

”Ihan sama mikä kausi, kun puhutaan porilaisesta seisomakatsomosta, kyllä se lisäpelaaja on. Ei se vastustajalle ole ihan helppo paikka. Siihen aikaan rakasti pelata myös Helsingissä, ja kun menit hakemaan kiekkoa ja joku tuli iholle, niin kuului kauhea ulvonta. Sama Porissa, itse nautin siitä tosi paljon. Kyllä se hienoa on ja kun aistit sen esimerkiksi Lukko- ja IFK-peleissä ja tiedät jo kopissa, että on paljon yleisöä ja tunnelmaa. Kyllä porilainen yleisö on kuudes pelaaja, eikä ollut myöskään tuomareille helppo paikka. Ihan sama mikä halli tulevaisuudessa on, niin kyllä Pori tarvii sen seisomakatsomon.”

Toisessa ääripäässä on kausi 2008–09, jolloin Ässät ajautui hyvin kuuluisaan karsintasarjaan Vaasan Sportia vastaan. Kausi oli tietysti raskas monellakin tapaa tuolloin jo 37-vuotiaalle Pelelle ja karsintasarjassa mies pelasi rikkinäisellä polvella. Kunniakkaan uran mies päätti myös tuohon kauteen Ässien säilyttyä Liigassa.

”Olihan se nyt tietysti raskas, se kausi oli vähän sitä sun tätä. Jonkun olisi pitänyt reagoida vaihtamalla joko pelaajia tai valmentajia. Ystävä Juhani Tamminen osasi pyörittää karsintasarjassa paletin ihan täysin ja käänsi siinä kaikki kivet. Tammiselle kiitos, että siitä tuli sellainen spektaakkeli, joka päättyi sitten kuitenkin onnellisesti. Mun mielestä oikeus voitti ja se oli yhdenlainen herätys Ässille. Se mikä saavutettiin vuonna 2006, joka pelasti taloudellisesti, niin saatiin sössittyä ja syötyä kaikki pois. Porilaisessa urheilussa on aika perinteistä, että sattuu ja tapahtuu koko ajan. Pesäkarhut ja Narukerä seesteisimpiä, että niillä pysynyt paketti kasassa.”

”No siis, kyllä sitä siinä jo viesti, että pelaaminen on kivaa mutta harjoittelu on raskaampaa. Mitä kokeneempi olet ja kun lapset on syntynyt, niin energiaa menee muuhunkin. Sen huomasi yli 30-vuotiaana, että totta kai lapset vievät oman ajan ja täytyy tehdä ruuat sun muut. Se tekee siitä sen, että elämä muuttuu koko ajan, eikä voi mennä 20-vuotiaan rytmillä. Peli oli kivaa, mutta harjoittelu poikkinaista. Ennen kun täytin 30 vuotta, niin ei ollut yhtään leikkausta, mutta sen jälkeen esimerkiksi vasen polvi leikattiin kuusi kertaa ja kyynerpää, niin vaikuttihan se. Se oli kova juttu.”

Eliteprospects-sivustolla Pasi Peltosen profiilissa oli mielenkiintoinen löytö Liiga-uran jälkeen. Mies kävi pelaamassa kausina 2017–19 kaksi peliä 3-divisioonassa Tunturi-Kiekon paidassa Lapissa. Tämän takana olikin ihan mielenkiintoinen tarina.

”Tunturi-Kiekko on varmaan Pohjoisin seura koko maailmassa. Ystävä Aaltosen Kari oli siellä, niin sattui soittamaan yhtenä kertana ehdottaen, että tuut pitämään kiekkoleiriä tänne, jota olin tehnyt aikaisemmin Porin seudulla (Pelen kiekkoleiri). Karin poika Eetu oli silloin rehtorina niissä kiekkoleireissä mulla Porissa. Kari pyysi vetämään sitä ja se oli sellainen pitkä viikonloppu ja otettiin Eetu mukaan.”

”Sitten kun rantauduttiin ja mentiin sinne, niin äkkiä kysyttiin, pystyisinkö olemaan edarin kanssa mukana ja siitä sitten se lähti. Kävin pari peliä eri vuosina pelaamassa. Kyllä se pelaaminen niin hienoa oli! Pieni paikkakunta, yleisöä tulee sen verta kuin tulee ja halli ei samanlainen kuin Liigassa. Sellainen mahtava fiilis jo alkulämmössä, kun tuoksuu legendaarinen hallimakkara kylmässä hallissa. Eka vaihto ja ajoin jonkun pystyyn siinä heti. Olin siellä vanhin, mutta oli siinä muutama muukin vanhempi jätkä ja nuoria toki. Hienoja kokemuksia ja ennen kaikkea hyviä ystäviä jäänyt siltäkin reissulta. Aina löytyy tutut sieltä, jos haluaa mennä lomailee, eikä tarvi ihan 400 € maksaa Iglusta.”

Peliuran jälkeen Pele on touhunnut kaikenlaista. Alkuun hän oli Juniori-Ässissä valmentajana eri ikäluokissa kymmenisen vuoden ajan ja ollut urheilutarvikkeiden myynnissä mukana. Nykyään hän tekee töitä sähköpuolella käyden siinä samalla alan opintoja. Sähkötöistä Pele on nauttinut suuresti. Nyt joulun ja uuden vuoden mies lomailee ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

”Kymmenisen vuotta olin Ässissä valmentajana junnupuolella ja erinäköistä myyntiä urheilun puolella. Sitten vaihdoin rakennuspuolelle, palasin siis sinne mitä koulujakin olin käynyt. Yhtenä päivänä sitten kysyttiin sähköpuolelle hommiin ja aloin opiskelemaan. Nyt teen siis rakennussähkötöitä ja opiskelen siinä samalla. Olen nauttinut tosta hommasta, töitä on hyvin. Pääsee tekemään uusia projektia tasaiseen tahtiin ja saattamaan niitä maaliin. Kyllä mä oon tykännyt siitä. Nyt kun on vaihtanut, niin olen kyllä nauttinut työnteosta, vaikka välillä vituttaakin, mutta se kuuluu asiaan. En oikein osaa olla tekemättä mitään, en tykkää joutenolosta. Sen lisäksi olen tehnyt lisätöitä oman työn ohella myyden ja asentaen aurinkopaneeleita”

Ässien otteita mies seuraa nykyään enemmän TV:n kautta, niin edustuksen kuin myös tuttujen junioripelejä. Pele näkee tämän kauden joukkueessa potentiaalia mennä pitkällekin.

”Olen seurannut, kattelen enemmänkin telkkarista ja joskus hallilla käyn teroittamassa luistimet ”Väkyllä”. Välillä ollut ajatuksissa lähteä katsomaan jotain peliä paikan päälle. Kaikki kunnia SaiPoille ja näille, mutta niistä peleistä en hirveästi syty. Lukon, HIFK:n ja TPS-pelejä olen odottanut, mutta ollut aina jossain reissussa ja mennyt siten päällekkäin. Mutta seuraan Ässiä ja tiedän miten peleissä mennyt ja miten ketäkin on pelannut.”

”Nyt Karri toi uskottavuuden tuohon tekemiseen ja näyttänyt omilla valmennustaidoillaan, että joukkue pelaa hyvin ja joukkue on laadukas tänä vuonna. Alkukaudella oli niitä maalin tappioita, mutta joukkueella on potentiaalia ja maalivahti on ollut hyvä joka päivä. Hyvä systeemi nyt muutamaan vuoteen, tuolla voidaan mennä pitkällekin, kunhan kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.”

Miehen omien sanojen mukaan "elän ja tykkään hokista".

01.05.2019 00:00