Ässät - TPS ennakko

Ässät - TPS klo 18:30
Ässät ja TPS kohtaavat viidennen ja viimeisen kerran tällä kaudella

taistelua sijasta kahdeksan

- Mahdollistaa mahdollisuuden aloittaa kotona, Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio totesi ottelun panoksesta.

Voitolla kahdeksannen sijan kohtalo ratkeaa vasta runkosarjan viimeisessä ottelussa HIFK - Ässät riippumatta siitä, miten HIFK suoriutuu tiistaina SaiPan vieraana.

- Pelillisesti en pidä kotiedun merkitystä niin suurena. Sen sijaan hienosti viime otteluissa meitä tukeneen yleisön vuoksi haluaisin aloittaa pudotuspelit ehdottomasti kotona, Rautakallio kommentoi.

Ässät saa vastaansa pirteästi viime otteluissa esiintyneen vierasjoukkueen; TPS on voittanut viimeisestä kolmesta ottelustaan kaksi ja ilme on ollut varsin taisteleva ja vapautunut.

- TPS taistelee jokaisessa tilanteessa. Pitää muistaa, että jokainen pelaaja pelaa myös omasta kunniastaan. Ei siellä luovuteta, Ässien päävalmentaja muistutti.

Mielenkiintoista seurattavaa vierasjoukkueen osalta ovat varsinkin lupaavat nuoret pelaajat, joista kirkkain esimerkki on Mikko Rantanen. TPS:n kultakypärää kantavasta Rantasesta ennustetaan seuraavaa suomalaista ykköskierroksen varausta.

Myös kokenut Petteri Nummelin sekä fyysiset Ilkka Pikkarainen, Otto Karvinen ja Patrik Moisio ovat mielenkiintoista seurattavaa Isomäen illassa. Heistä tulokashyökkääjä Karvinen johtaa koko Liigan jäähytilastoa 173 rangaistusminuutilla.

- Keskinäiset kohtaamisemme ovat olleet värikkäitä vääntöjä ja tänäänkin odotuksissa on sellainen, Rautakallio päätti.


Ässien osalta joukkueella on kova panos illan ottelussa, mutta myös yksilötasolla löytyy mielenkiintoista seurattavaa:

  • Voittaako Eero Elo maalikuninkuuden? Kirittävää Olli Palolaan on kolme osumaa.
  • Voittaako Esa Lindell puolustajien pistepörssin? Matkaa kärkipaikalle on pisteen verran.
  • Voittaako Jarno Kärki tulokkaiden maalipörssin? Kärki johtaa tilastoa kahdella maalilla.


Lisäksi mm. Jake Hansen on pääsemässä vauhtiin. Viimeiset kolme ottelua ovat tuoneet jenkkihyökkääjälle tehot 1+2.

- Jake Hansen on tuonut valtavasti energiaa pelaamiseemme varsinkin luisteluvoimansa kautta, Pekka Rautakallio kommentoi.


tilastokatsaus

Yhteistyössä Patahistoryn kanssa


OVVjaVvlHHjaHvlPKotona Vieraissa Viim. 5 TM/ottPM/ottL/ottYV% (sij.)AV% (sij.)RM/ott
Ässät58224221278113-16 (12.)15-14 (3.)4-1 (2.)2,52,35115,9 (10.)88,4 (1.)9,7
TPS58161231536213-16 (13.)6-23 (13.)2-3 (8.)2,02,85114,3 (13.)81,0 (10.)14,9



Kauden 2014-15 kohtaamiset:

18.10.14 TPS-Ässät 5-4

1.11.14 Ässät-TPS 5-1

4.12.14 TPS-Ässät 1-2

14.2.15 TPS-Ässät 3-0

10.3.15 Ässät-TPS Osta liput


Parhaat pistemiehet keskinäisissä kohtaamisissa 2014-15:

TPS:

Ilkka Pikkarainen 3+1

Mikko Rantanen 0+3


Ässät:

Eero Elo 5+0

Sami Lähteenmäki 1+2

Juha Kiilholma 1+2

Esa Lindell 0+3

Mika Niemi 0+3


Molemmissa joukkueissa Liigaa pelanneet:

Teemu Lassila

Patrik Moisio


Ässät vs. TPS Liigassa kautta aikojen (runkosarja):



OVTH
Kotona94481036
Vieraissa9633954

190811990


Ässien suurin voitto kotona/vieraissa: 14-0 / 5-0

Ässien suurin tappio kotona/vieraissa: 2-9 / 1-10




Ässät - tps klo 18:30

Tule kannustamaan Ässät tärkeään voittoon!

Osta liput