Ari-Pekka Selin mukaan Leijonien valmennusryhmään

Ässien päävalmentaja palaa Jukka Jalosen johtamaan Suomen valmennusryhmään.


Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin on valittu Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmään. Selin korvaa valmennusryhmässä Antti Pennasen, joka siirtyy alle 20-vuotiaiden päävalmentajaksi. Muutoin Jukka Jalosen johtama Leijonien valmennusryhmä pysyy entisellään.

- Olen kiitollinen päävalmentaja Jukka Jaloselle, GM Jere Lehtiselle sekä Jääkiekkoliitolle kutsusta maajoukkueeseen. On erittäin hienoa päästä juuri kasvattajaseurasta edustamaan Suomen maajoukkuetta.

- Olen kiitollinen myös esimiehilleni kehitysjohtaja Tommi Kerttulalle, toimitusjohtaja Mikael Lehtiselle sekä seuran hallitukselle, jotka suhtautuivat erittäin positiivisesti ja kokivat maajoukkuevalinnan kunniatehtävänä.

- Viimeksi olin Suomen maajoukkueen mukana kaudella 2012 – 2013 ja tuolloin Liigajoukkueeni HPK:n valmennusryhmään kuului Pasi Arvonen, joten sikäli historia toistaa itseään ensi kaudella, Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin kommentoi.


- Tämä on hieno mahdollisuus Ari-Pekalle ja myös Porin Ässille. On varmasti jokunen vuosi kulunut, kun Ässistä on viimeksi kutsuttu valmentaja A-maajoukkuetehtäviin.

- Meillä on Ässissä sellainen henki, että haluamme tukea mahdollisuutta kehittyä ja kasvaa työssään riippumatta roolista organisaatiossa. Kansainvälisyys antaa perspektiiviä ja sieltä saa aina oppia reppuun.

- Keskustelut Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurmisen ja GM Jere Lehtisen kanssa etenivät hyvässä hengessä, kuten myös organisaation sisällä. Oikeastaan tämä on hyvin looginen jatkumo, sillä Ari-Pekka oli jo A-maajoukkueen mukana viime keväänä ja tiedossa oli, että Antti Pennasen paikka johtoryhmästä vapautuu.

- Lähtökohta ja henki on, että sopimus jääkiekkoliiton kanssa on kaksivuotinen, mutta koska tilanne on koronan vuoksi poikkeuksellinen, osa valmennussopimuksistamme umpeutuu kuluvan kauden jälkeen, edessä on olympia-vuosi ja haluamme nähdä,miten maajoukkuetoiminta vaikuttaa toimintaamme sisäisesti, on yhdessä sovittu, että Ässillä on optio kaudesta 2021 – 2022. Optiota tarkastellaan MM-kisojen jälkeen, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.


A-MAAJOUKKUEEN VALMENNUSRYHMÄ 2020 - 2021

GM Jere Lehtinen
Päävalmentaja Jukka Jalonen
Valmentaja Mikko Manner
Valmentaja Ari-Pekka Selin
Maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen
Videovalmentaja Janne Hietaniemi
Joukkueenjohtaja Mika Kortelainen

saku martikainen jatkaa u17 maajoukkueen valmennusryhmässä

Myös Saku Martikainen jatkaa maajoukkuetehtävissä

Ässien valmennusryhmän maajoukkue-edustuksia vankistaa Saku Martikainen, joka jatkaa U17-maajoukkueen valmennusryhmässä tulevalla kaudella.

Ässät ja Jääkiekkoliitto ovat sopineet, että Martikaiselle ja Selinille ei synny päällekkäisiä maajoukkue-edustuksia tulevalla kaudella.


U17 MAAJOUKKUEEN VALMENNUSRYHMÄ 2020 - 2021

Päävalmentaja Mika Marttila
Valmentaja Saku Martikainen
Videovalmentaja Jari Saastamoinen
Maalivahtivalmentaja Janne Laine
Joukkueenjohtaja Arto Sihvonen


Jääkiekkoliitto julkaisi tänään kaikkien valmennusryhmien koostumukset kokonaisuudessaan. Katso listaus valmennusryhmistä tästä.



Näin voit tukea Ässiä

Koostamme tähän kaikki vaihtoehdot, joilla voit tukea seuraa.

Lue lisää

Näin autamme yhteisöä

Koostamme tähän erilaisia toimenpiteitä, joilla yritämme tukea yhteisöä näinä haastavina aikoina.

Lue lisää