Ässät - Blues ennakko
Ässät - Blues klo 18:30
'EHJÄ 60 MINUUTTINEN JA KOLME PISTETTÄ'
Ässien päävalmentaja Pekka Rautakalliolla oli selvät ajatukset huomisesta ottelusta. Viime peleissä parhaimmillaan loistavasti pelannut Ässät on taipunut niukkaan tappioon kahdessa ottelussa peräkkäin.
- Haluan huomiselta ehjän 60-minuuttisen sekä kolme pistettä.
- Meidän pitää ylläpitää sitä tasoa, jolla olemme pelanneet parhaimmillamme, Rautakallio kertoi.
odotuksissa suoraviivaista peliä
Bluesin alkukausi ei ole sujunut aivan odotuksien mukaisesti. Espoolaisten peli on ailahdellut, josta kenties parhaana osoituksena on viime viikko; Blues kaatoi ensin sarjakärki Lukon ja hävisi heti perään sarjajumbo Sportille.
Joukkueen tehokkain pelaaja on loukkaantumisesta kärsivä Kai Kantola. Yhdeksän maalia alkukaudella iskeneen Kantolan poissa ollessa kultakypärää kantaa 11 tehopistettä iskenyt Kim Hirschovits. Myös vikkelä Stefano Giliati on iskenyt alkukauden aikana hyvin pisteitä.
Sarjassa Blues on toiseksi viimeisenä, mutta joukkueen ylivoimapeli on ollut erittäin tehokasta; Häkki on heilunut 23,3 prosentin tehokkuudella. Sen sijaan alivoimapelissä prosentti on sarjan kolmanneksi heikoin 78,7.
Vastaavasi Ässien ylivoimaprosentti on 20 ja alivoimaprosentti 87,2
- Blues pelaa suoraviivaista kiekkoa. Heillä yleensä pyrkimys pelata aktiivisesti ja suoraan eteenpäin.
- Odotuksissa on siis vauhdikas ja fyysinen ottelu. Kamppailupelaamisen merkitys on jälleen huomenna erittäin suuri, Rautakallio totesi.
Ässät lähtee otteluun lauantaisella kokoonpanolla. Ainoa muutos on Juuso Riksmanin paluu kokoonpanoon.
seisomakatsomoon kympillä
Seisomaliput ovat huomiseen otteluun aikuisilta 10 euroa ja lapsilta 5 euroa.
Osta liput TÄSTÄ
Jäähallin lipunmyyti aukeaa klo 17.30