Ässät-HPK otteluinfo
Ässät-HPK perjantaina klo 18:30
KEVÄT ETENEE - PANOKSET KOVENEE
Huomenna Isomäessä jaetaan taas tärkeät pisteet. Ässät tarvitsee pisteitä taistelussa pudotuspelipaikoista ja 7. sijalla oleva HPK koittaa vielä metsästää suoraa puolivälieräpaikkaa.
HPK on ailahdellut viime kierroksilla. Viimeisestä viidestä ottelusta joukkue on voittanut vain yhden, mutta siinä ottelussa kaatui sarjakärki Kärpät. Keskiviikkona HPK taipui kotonaan IFK:lle lukemin 2-6.
ÄSSIEN VIRE
Vaikka keskiviikon ottelu päättyi tappioon, Ässät on kohtuullisen mukavassa iskussa. Ennen 6-4 lukemiin päättynyttä KalPa -ottelua Ässät ehti kerätä pisteitä kuudesta ottelusta peräkkäin ja voittoputki ehti kasvaa neljän ottelun mittaiseksi.
Ässien hyvä putki paransi joukkueen asemia taistelussa pudotuspelipaikoista, mutta pisteitä tarvitaan vielä runsaasti, jotta tavoitellut kevään huipentavat ottelut olisivat totta Porissa.
Kotiotteluiden osalta Ässät on viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa.
ennen ottelun alkua kunnioitamme risto kuparisen muistoa
Pidämme ennen ottelua hiljaisen hetken ja kunnioitamme Risto Kuparisen muistoa ja hänen arvokasta työtään seuramme hyväksi.
06.02.2020 10:08
Hiljainen hetki pidetään ennen Ässät-HPK -ottelun alkua.
ottelu on lasten syövän vastainen ottelu
06.02.2020 18:19
Lasten syövän vastainen ottelu Ässät-HPK perjantaina klo 18:30
ohjelma d-päädyn lavalla
ENSIMMÄISELLÄ ERÄTAUOLLA
- Haastattelussa ottelun Alumni Rauli Raitanen
TOISELLA ERÄTAUOLLA
- Haastattelussa kokoonpanon ulkopuolisia pelaajia.
OTTELUN JÄLKEEN
- Jälkipelit; lehdistötilaisuus, pelaajahaastattelu, pelipaitahuutokauppa, livemusaa!
lipunmyynti
ISOMÄKI AREENAN LIPUNMYYNTI AUKEAA KLO 17:30
OSTA LIPUT ENNAKKOON TÄSTÄ |
PATABUSSIT
pysäköinti
älykiekot
Älykiekko -teknologian vuoksi vaihdamme järjestyksenvalvojien toimesta pelissä käytettävät kiekot Ässien virallisiin kiekkoihin.
KIITOKSET YHTEISTYÖSTÄ!
Seuraathan kiekkoa pelin ollessa käynnissä. Kiekko voi lentää katsomoon yllättäen!
ässien seuraavat kotiottelut
PE 7.2. ÄSSÄT - HPK KLO 18:30
|
KE 12.2. ÄSSÄT - SAIPA KLO 18:30
|
LA 15.2. ÄSSÄT - TPS KLO 17:00
|
06.02.2020 21:50