Ässät - Ilves ennakko

Joukkueet kohtaavat nopeasti avausottelun jälkeen uudestaan Porissa klo 18:30

ässät hakee revanssia ilveksestä

Tänään Porissa nähdään yksi alkukauden sarjaohjelman erikoisuuksista, kun Ässät ja Ilves kohtaavat jo toisen kerran tällä kaudella. Tämän jälkeen joukkueiden seuraavaa kohtaamista saadaankin odotella ensi vuoden puolelle.

Molemmat joukkueet avasivat kautensa keskinäisellä ottelulla Tampereella viime keskiviikkona. Tuossa ottelussa Ässillä oli omat hetkensä, mutta tehokkaampi ja jämäkämpi Ilves vei lopulta pisteet ansaitusti lukemin 3-0.

Revanssihenkeä Ässien leirissä nostattaa lisäksi Ilveksen viiden ottelun mittainen voittoputki keskinäisissä otteluissa.


Joukkueet kohtasivat tasan viikko sitten Tampereella.


Ilves saapuu Poriin puhtaalla pelillä, sillä joukkue on voittanut alkukauden kaikki kolme otteluaan varsinaisella peliajalla. Tänään käyttöön otettavaa Veikkauksen kultakypärää kantaa Petri Kontiola lukemin 2+3 =5.


Ässien avaus kauteen oli vaikea, mutta lauantaina JYP:iä vastaan joukkue onnistui hienosti. Ässillä on nyt takanaan neljä peräkkäistä voitettua erää ja sitä jatkumoa lähdetään hakemaan myös keskiviikon otteluun.

Ässien kultakypärää kantaa nuori hyökkääjä Feetu Knihti, joka pelasi lauantaina kauden avausottelunsa tehoin 2+1 =3.

ÄSSIEN KOKOONPANO


Ässät-Ilves keskiviikkona 21.9. kello 18.30. Luvassa muun muassa Ville Uusitalon haastattelu, Telian promopiste ja jälkipelit.

Lue lisää