Ässät - Ilves kokoonpanot
Ässät - Ilves klo 18:30
päävalmentaja jyrki ahon haastattelu pelipäivän aamujäiden jälkeen
Kahdeksantena oleva Ässät kohtaa kymmenentenä olevan Ilveksen.
- Meillä oli hyvä aamujää. Näytti siltä, että tiedämme, mistä tänään pelataan, Ässien päävalmentaja viittasi ottelun tärkeyteen.
- Taistelu sijoituksista käy kuumana. Jokaisessa pelissä on panosta, kun puhutaan taistelusta pudotuspelipaikoista sekä esimerkiksi kotiedusta.
Molemmat joukkueet ovat keränneet edellisestä kuudesta ottelusta 10 pistettä. Ilves saapuu Poriin kahden rankkarivoiton myötä voittoputkessa.
- Hyvin liikkuva joukkue tulee vastaan. He pelaavat erityisen kärsivällisesti ja ovat vaarallisia vastaiskuissa.
- Meidän pitää vastaavasti olla joka hetki hereillä. Myös meiltä pitää löytyä tarvittaessa kärsivällisyyttä, malttia sekä huolellisuutta.
Ässien kokoonpanossa nähdään yksi muutos, kun 16 tehopistettä tällä kaudella iskenyt Jussi Makkonen palaa kokoonpanoon.
- Tällä hetkellä tilanne on se, että parhaalla mahdollisella kokoonpanolla pyritään pelaamaan.
- Tietysti pitää huomioida myös se, että kaikkien pelaajiemme pelituntuma säilyy. Tietysti viikonlopun A-nuorten turnaus antaa nuorille pelaajillemme pelejä.
- Kokonaisuutena kilpailua pelipaikoista pitää olla.
- Tänään ottelun merkitys pitää näkyä. Pitää löytyä taistelua ja hyvää asennetta puolustuspelaamisessa. Hyökkäyspäässä pitää pystyä olemaan vaarallinen ja saada myös vastustaja rikkomaan jäähyjen arvoisesti.
- Maalintekotilanteisiin tarvitsemme ratkaisuvoimaa ja joukkueesta löytyy paljon maalintekopotentiaalia. Viime kausina usea pelaajamme on iskenyt hyviä maalimääriä ja tällä kaudella esimerkiksi Simon Suoranta sekä Matias Varttinen ovat tehneet hyvää tulosta.
- Lisäksi pitää mainita Mikael Saha, joka viime aikoina eniten ylivoimia meille tuottanut pelaaja. Se on erityisen tärkeä lisäarvo nelosketjulle, Jyrki Aho kommentoi.
Kokoonpanot Ässät - Ilves (18.01.2017)
Ässät
1. KENTTÄ
2. KENTTÄ
3. KENTTÄ
4. KENTTÄ
MAALIVAHDIT
Ilves
1. KENTTÄ
2. KENTTÄ
3. KENTTÄ
4. KENTTÄ
MAALIVAHDIT
Joka kausi syntyy uusia tarinoita. Ole mukana rakentamassa tämän kauden tarinaa!