Ässät - Kärpät torstaina
Loppiaisaaton ottelu alkaa klo 18:30
lähtökohdat otteluun
Ässät nappasi tiistaina todella tärkeän kotivoiton HIFK:sta ja nousi pisteiden myötä kuuden parhaan joukkoon.
Alkukaudella pahasti yskinyt Kärpät on saanut viime aikoina juonta pelaamiseensa. Joukkue on voittanut kahdeksasta edellisestä ottelustaan kuusi ja pohjoisen ylpeys on tekemässä kevätkiriä sarjataulukon puolella. Viimeksi tiistaina Kärpät haki Raumalta pisteet lukemin 3-7.
kuumat nimet
Loukkaantumisen jälkeen tehokkaana kokoonpanoon paluun tehnyt Jussi Makkonen on kahden ottelun maaliputkessa. Lisäksi kahden ottelun pisteputkessa ovat Tommi Paakkolanvaara sekä Jarno Kärki.
Ässien kultakypäränä jatkaa Simon Suoranta tehoin 12+7 =19.
Kärppien kultakypärä Mika Pyörälä iski Lukkoa vastaan hurjat tehot 1+4. Koko kauden aikana Kärppien tehohyökkääjä on paukuttanut lukemat 15+20 =35.
Ex-Ässä Shaun Heshka on tehoillut lukemat 4+14 =18 ja maalilla Ässäkasvatti Jussi Rynnäs on ollut tällä kaudella kaikille vaikea ohitettava. Ässille Rynnäs on ollut tällä kaudella erityisen ikävä vastus; Kaksi ottelua ja kaksi nollapeliä Jussille on saldo, jota huomenna lähdetään korjaamaan!
KESKINÄISET TÄLLÄ KAUDELLA
La 24.9. Kärpät - Ässät 4-0
To 24.11. Ässät - Kärpät 0-3
To 5.1. Ässät - Kärpät OSTA LIPUT
La 4.2. Kärpät - Ässät klo 17:00
ottelutapahtuman aikataulu
- 17:00 Ravintola Patasydämen palvelut aukeavat (aitiot, ravintola, lounge)
- 17:30 Isomäki Areenan ovet ja lipunmyynti aukeavat
- 17:50 Lämmittely jäällä alkaa
- 18:10 Veli-Matti Ruisman haastattelu mediakuutiolla
- 18:20 Avausvideot alkavat, Areenan valot hämärtyvät
Ottelun avauskiekon pudottaa entinen Ässäpelaaja Veli-Matti Ruisma
1. erätauolla kokoonpanon ulkopuoliset pelaajat ovat Julle Kallion haastattelussa VMP-stagella (D-pääty)
Ottelun jälkeen jälkipelit pelataan Sporttibaarissa. Luvassa on pelaajahaastattelu sekä pelipaitahuutokauppa.
lipunmyynti
Lipunmyyntipaikat
- www.lippu.fi
- Porin Sokos, Porin Prismat, K-supermarket Onnipekka Nakkilassa
- Kaikki Lippupisteen toimipaikat
- R-kioskit tapahtumanumerolla 113813
ravintola patasydämen pelipäivän menu
Pelipäivän lounas klo 10:30 - 14:00
- Runsas salaattipöytä
- Wingsit g.m.
- Hot Sauce g.l.
- Lihamureketta kermakastikkeessa g.l.
- Ranskan perunat g.m.veg.
- Ratatouille g.m.veg.
Edustusjoukkueen jääharjoitukset klo 11 alkaen
RAVINTOLA PATASYDÄMEN PELIBUFFA
- Vihersalaattia g.m.veg.
- Punajuuri-lohisalaatti g.l.
- Balsamico marinoituja kirsikkatomaatteja g.m.veg.
- Sitrus Coleslaw g.m.
- Pesto-pastasalaatti m.
- Melonisalaatti g.m.veg.
- Artisokansydän-paprikasalaatti g.m.veg.
- Yrttipaahdettua viljaporsaan fileetä pekoni-sipulikastikkeessa g.l.
- Broilerin rintafileetä pähkinäkastikkeessa l.
- Valkosipulikermaperunat g.l.
- Paahdetut kasvikset g.m.veg.
- Rocky Road ja suklaavaahto g.
Haluatko varata ravintolapöydän otteluun tai syödä ottelutapahtuman yhteydessä?
Teemu Tuomi / 040 753 7857
Jarkko Kuikka / 044 755 7702