Ässät palaa peleihin viikon tauon jälkeen Kouvolassa

Ässät pääsee KooKoon kimppuun hyvin levänneenä, kun Padan edellinen peli on viikon takaa. Koronakaranteenista tällä viikolla palannut KooKoo on aloittanut viikon vahvasti.


Ässien kuluva viikko on ollut poikkeuksellinen, kun kevään tiiviin ottelutahdin vastapainoksi nyt on tullut pakkolepoa otteluista. Alun perin ohjelmassa piti olla ottelus SaiPaa sekä Ilvestä vastaan, mutta vastustajien koronakaranteenit muuttivat suunnitelmaa. Alkuviikko on keskitytty laadukkaaseen harjoitteluun, joten kaukaloon hyppää nälkäinen pataryhmä.

Viime viikon lauantaina pelatussa edellisessä ottelussa Ässät kärsi tappion TPS:n isäntänä. Kova taistelu kääntyi turkulaisille yhden maalin erolla. Helmikuun lopulla Ässiin palannut Sakari Salminen avasi maalitilinsä tälle kaudelle kahdella hienolla osumalla TPS:n verkkoon. Salmisen ketjukaveri Ty Rattie nappasi kolme syöttöpistettä ottelussa.

KooKoo palasi kaukaloon tällä viikolla 10 päivän karanteenin jälkeen. Kouvolalaiset ovat tulleet viikon kahteen aiempaan otteluun hyvällä ilmeellä, kun keskiviikkona Jyväskylässä JYP kaatui peräti 8–1 lukemin ja perjantaina HPK sai tuta KooKoon kovan liikkeen maalein 2–1. Otteluissa on näkynyt KooKoon energisyys, kun liikkeessä on ollut kova ero vastustajiin. Myös puolustus- sekä maalivahtipeli on toiminut.
Pelaajista kovimmassa vireessä kauden aikana on ollut Ahti Oksanen, joka löytyy pistepörssin sijalta kuusi. 28-vuotias hyökkääjä on viimeistellyt 40 tehopistettä. Tulokkaiden pistepörssissä Pittsburgh Penguinsin lainapelaaja Kasper Björkqvist löytyy toiselta sijalta 22 pisteellään. Maalilla Victor Brattström on kantanut suurimman vastuun pelaten 36 ottelua. Kookas ruotsalaisvahti palasi tällä viikolla loukkaantumisensa jälkeen takaisin peleihin.

Joukkueet kohtasivat viimeksi maaliskuun puolivälissä ennen KooKoon karanteenia Kouvolassa. Tuolloin pisteet jäivät Sumulaaksoon 3–1 lukemin. Kauden kahdessa aiemmassa keskinäisessä mittelössä voitot tasattiin 1–1.


KooKoo-Ässät lauantaina 27.3. kello 17