Ässät - Sport ennakko
#Kasitienderby isomäen perjantai-illassa
Vaasan Sportin liigataival on alkanut kahdella voitolla ja kolmella tappiolla. Vaasalaisten ottelut ovat olleet varsin runsasmaalisia ja pahin tappio on 7-1 HIFK:lle ja vastaavasti komein voitto viime kierroksella Bluesia vastaan 6-2.
- Sportin vaarallisuus on tiedossa ja olemme valmistautuneet sen mukaan, Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio kertoi.
Ässät ja Sport kohtasivat jo harjoituskaudella kahdesti. Tuolloin Ässät voitti Vaasassa 0-2 ja hävisi kotonaan 3-4.
- Harjoituspelien kohtaamisten myötä meillä on hyvä tuntuma Sportin pelaamisesta, mutta myös heidän viimeiset ottelut on katsottu tarkkaan, Rautakallio jatkoi.
Sportin tehokkain pelaaja on viisi tehopistettä iskenyt Charles Bertrand. Maalilla torjuntavastuun on kantanut pääosin 61 NHL ottelua pelannut Hannu Toivonen.
- Kamppailupelaamisen merkitys korostuu Sportia vastaan. Etenkin maalinedustoilla pitää olla valmiina.
- Lisäksi Sportin ylivoimapeli on pyörinyt alkukaudella hyvin, Rautakallio kertoi.
pysyykö ässät voittokannassa?
Hieno loppuhetkien nousu voittoon tiistaina Hämeenlinnassa lupaa varmasti hyvää myös perjantain otteluun. Liigan puolustajien pistepörssin kolmannelta sijalta löytyvä Garrett Stafford joutui jättämään muutaman vaihdon väliin tiistaina ikävän näköisen törmäyksen jälkeen. Jenkkipuolustaja palasi kuitenkin takaisin peliin ja syötti upealla tavalla Sami Lähteenmäen jatkoaikamaalin.
Stafford on normaalisti kokoonpanossa myös huomenna. Sen sijaan Michael Ryanin paluuta Patapaitaan joudutaan odottamaan ensi viikkoon.
Ässien kultakypäränä jatkaa Mika Niemi tehoin 0+6 =6.
juhlatunnelmaa - seremonioita ennen ottelua
Huominen ottelu on juhlaottelu kahdelle Ässäpelaajalle. Juha Kiilholma pelaa uransa 600. ja Jyri Marttinen 500. liigaottelunsa. Molemmat pelaajat palkitaan ennen ottelun alkua.
Muistat vielä tämän!
Viimeksi kun Ässät ja Sport kohtasivat virallisessa sarjapelissä, tapahtui seuraavaa:
Ässien ja Sportin välinen karsintasarja ei jättänyt ketään kylmäksi keväällä 2009
Paljon oheistapahtumia
Ässät juhlistaa 54. Porin Päivää tuomalla Pori-teemaa otteluun. Esimerkiksi Remix esiintyy livenä seisomakatmossa ennen ottelua, erätauoilla ja pelikatkoilla.
Lipunmyynti
Osta liput tästä
Muut ennakkomyyntipaikat:
Mikkolan Prisma, Pori
Länsi-Porin Prisma
Sokos, Pori
K-supermarket Onnipekka, Nakkila
Lisäksi liput ovat myynnissä kaikissa Lippupisteen ennakkomyyntipaikoissa.
PUH 0600 13377 (1,71 € +pvm)