Ässät tiistaina idän ihmeen vieraana

Padan viikko käynnistyy tiistaina Lappeenrannasta, jossa Ässiä isännöi SaiPa. Kauden ensimmäinen vierailu itään jätti porilaisten kannalta valjun maun, jota lähdetään nyt parantamaan.


Ässien viimeaikaiset otteet ovat kulkeneet tuloksellisesti vaihtelevasti. Viime viikon kahdesta vierasottelusta mukaan tarttui yksi voitto, kun tasan viikko sitten tiistaina Sport kaatui Vaasassa maalein 4–1. Seuraavana päivänä JYP oli kotonaan vahvempi 4–3 lukemin. Pelaaminen oli molemmissa peleissä pääsääntöisesti hyvää ja voitosta taisteltiin aivan loppusekunneille saakka.

Lappeenrannan ryhmässä viime viikkoon verrattuna on tullut muutama muutos, kun nelosketjuun nousevat Mäkisten veljesten tilalle Samuli Aaltonen sekä Jouka Juhola. Puolustuksessa nähdään uusi kasvo, kun sunnuntaina Ässiin Ilveksestä siirtynyt Nikolas Matinpalo tekee debyyttinsä patapaidassa. Hyökkäyksen uusi vahvistus Ty Rattie ei ole vielä joukkueen mukana koronakaranteenin takia.

Isäntäjoukkue SaiPalle vuoden alku on ollut haastava, kun neljästä viimeisestä ottelustaan lappeenrantalaiset ovat hävinneet kaikki. SaiPan päävalmentaja Ville Hämäläisen mukaan joukkue on edellisissä otteluissaan taistellut hyvin, mutta tulos on jäänyt piippuun. Erityisen tuskaisaa on ollut ylivoimalla, jossa viimeiseen neljään otteluun on syntynyt vain yksi osuma 22 ylivoimakerralla.

SaiPan tehokkain pelaaja on ollut Ässistäkin aikanaan tuttu Tomas Zaborsky, joka on tehnyt 27 otteluun 20 tehopistettä. Zaborskyn jälkeen tehot tippuvat jonkin verran, kun sisäisen pistepörssin kakkosena olevalla Jarno Koskirannalla on 12 pistettä. Puolustuksesta kovimmat tehot on viimeistellyt David Bernhardt, jolla on kuusi tehopistettä 25 ottelussa.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran kaudella heti runkosarjan toisella kierroksella. Lokakuussa Ässien esitys jäi Lappeenrannassa piippuun ja SaiPa piti pisteet itsellään 3–1 lukemin.


SaiPa – Ässät tiistaina kello 18:30


SaiPa - Ässät - kokoonpanot

SaiPa - Ässät klo 18:30

Lue lisää