Ässien kapteenisto on valittu
Jarno Kärki toimii Ässien kapteenina kaudella 2021 – 2022. Varakapteenit ovat Niklas Appelgren, Alexander Ruuttu sekä Roni Sevänen.
Ässät on tehnyt valintansa kapteenistoon liittyen. Tänä vuonna valmennus teki valinnat, jotka haluttiin tänä vuonna tehdä hyvissä ajoin ennen Liiga-kauden alkua.
- Kahtena edellisenä kautena valinnat on tehty äänestämällä ja nyt halusimme toimia eri tavalla. Äänestämällä valinnat olisi tehty erittäin lähellä Liiga-kauden alkua, koska meillä on vielä niin vähän yhteisiä kokemuksia.
- Nyt saimme rauhoitettua tämän osalta tilanteen ja voimme keskittyä pelaamisen kehittämiseen ja ryhmäytymiseen. Kävimme torstaina ensimmäisen yhteisen keskustelun kapteeniston kanssa ja keskustelut etenivät todella hyvässä hengessä, Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin kommentoi.
Jarno kärki – kapteeni kaudella 2021 – 2022
Ässiin täksi kaudeksi paluun tehnyt oma kasvatti pelasi erinomaisen kauden Ruotsin pääsarjassa ja hyökkääjä iski 50 ottelussa 16 maalia. Ässien paidassa Kärki on pelannut yhteensä 239 ottelua tehoin 73+68 =141.
Liigan ohella Kärki omaa kokemusta myös maajoukkueesta, Sveitsin pääsarjasta sekä Ruotsin pääsarjasta.
- Jarno Kärjen halu tulla takaisin Ässiin ja ottaa isompaa roolia vakuuttivat. Hän on maailmalla ollessaan kasvanut sekä urheilijana että ihmisenä. Porilaisena pelaajana hänellä on erittäin vahva sitoutuminen Porin Ässiin, Ari-Pekka Selin kommentoi.
- Valinta on suuri kunnia ja siitä tuli kunnioitettu olo.
- Olen oma itseni tästäkin lähtien. En ole se kaikista äänekkäin äijä kopissa, mutta suu kyllä aukeaa, jos sille tulee tarvetta.
- Koitan auttaa kaikkia parhaani mukaan ja kantaa pelillistä johtajuutta. Haluan johtaa esimerkillä sekä kaukalossa että sen ulkopuolella, Jarno Kärki kommentoi.
NIKLAS APPELGREN – VARAKAPTEENI KAUDELLA 2021 – 2022
Niklas Appelgren edustaa Ässien joukkueessa sekä kapteenistossa jatkuvuutta; Appelgren on pelannut Ässissä jo neljän kauden ajan ja viimeiset kaksi kautta hän on toiminut joukkueen kapteenina.
- Niklas Appelgren on kapteenistossa tärkeä viestinviejä molempiin suuntiin. Useita vuosia täällä pelanneena hän tietää historiamme sekä yleisen ilmapiirin, Selin kertoi.
ALEXANDER RUUTTU – VARAKAPTEENI KAUDELLA 2021 – 2022
Reilusti yli 300 Liiga-ottelua urallaan pelannut Alexander Ruuttu pelaa elämänsä ensimmäiset ottelun Ässäpaidassa tänä syksynä ja samalla hänestä tulee toisen polven Ässäkiekkoilija.
Ruuttu siirtyi täksi kaudeksi Ässiin KalPasta, jonka riveissä hyökkääjä iski 14 maalia.
- Alexander Ruutulla on toisen polven kiekkoilijana ymmärrys Ässäperheestä ja tästä yhteisöstä. Lisäksi hän on esimerkillinen positiivinen urheilija, päävalmentaja Selin kertoi.
RONI SEVÄNEN – VARAKAPTEENI KAUDELLA 2021 – 2022
Ässissä jo junioreissa pelannut Roni Sevänen siirtyi täksi kaudeksi Poriin Rauman Lukosta, jonka riveissä puolustaja pelasi viiden kauden ja 250 Liigan runkosarjaottelun verran.
Sevänen oli Lukon mukana voittamassa Suomen mestaruutta viime keväänä.
- Roni Seväsellä on kokemusta Ässistä jo juniorivuosiltaan. Hän on kasvanut laadukkaaksi Liiga-pelaajaksi, joka tietää, mitä voittaminen vaatii. Lisäksi hän edustaa puolustajia kapteenistossa, Ari-Pekka Selin kommentoi.
ässien kapteenit kautta aikojen
Raimo Kilpiö 1967 - 1977
Veli-Pekka Ketola 1977 - 1981
Harry Nikander 1981 - 1982
Arto Javanainen 1982 - 1983
Tapio Levo 1983 - 1989
Risto Tuomi 1989 - 1990
Tapio Levo 1990 - 1992
Olli Kaski 1992 - 1994
Jokke Heinänen 1994 - 1995
Jari Korpisalo 1995 - 1997
Jari Levonen 1997 - 1998
Pasi Peltonen 1998 - 2000
Jari Korpisalo 2000 - 2005
Pasi Peltonen 2005 - 24.10.2007
Matti Kuparinen 24.10.2007 - 2011
Ville Uusitalo 2011 - 2015
Juha Kiilholma 2015 - 2016
Matti Kuparinen 2016 - 2018
Tommi Taimi 2018 - 2019
Niklas Appelgren 2019 - 2021
Jarno Kärki 2021 -
13.08.2021 10:00