Ässien tilikausi voitollinen
Ässien tilikausi voitollinen kuudetta kertaa peräkkäin
HC Ässät Pori Oy:n hallitus esittää 15.8.2014 pidettävälle yhtiökokoukselle vahvistettavaksi tilinpäätöstä, jossa liikevoitto on 43.273 euroa. Tilikauden 2013 – 2014 liikevaihto oli 6.050.543 euroa.
- Urheilullisesti viime kausi oli pettymys ja siksi emme täysin yltäneet taloudellisiin tavoitteisiimme. Tulosta voidaan kuitenkin pitää tyydyttävänä saavutuksena varsinkin, kun tilikausi oli kuudetta kertaa peräkkäin voitollinen, Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kommentoi.
Yhtiön hallituksen esittämän tilinpäätöksen mukaan tilikauden voitto verojen jälkeen on 37.338 euroa. HC Ässät Pori Oy:n taseen loppusumma on 1,8 miljoonaa euroa ja yhtiön oma pääoma on 1,3 miljoonaa euroa.
- Isomäen jäähallin remontti aloitettiin kesällä ja pääsimme lähtemään historiamme ylivoimaisesti suurimpaan investointiin hyvistä taloudellisista lähtökohdista.
- Saneerauksen saattaminen loppuun asti vaatii koko yhteisön tuen ja meiltä tinkimätöntä työpanosta, toimitusjohtaja Hirsimäki totesi.
Ässät julkistaa tulevan kauden budjetin keskeiset tunnusluvut elokuun yhtiökokouksen jälkeen.
HC Ässät Pori Oy on merkittävä veronmaksaja ja työllistäjä
Tilikauden 2013 – 2014 aikana HC Ässät Pori Oy maksoi erilaisia veroja yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Koko toimintahistoriansa aikana HC Ässät Pori Oy on maksanut erilaisia veroja yhteensä 15,1 miljoonaa euroa. Tilikauden aikana yhtiö työllisti yhteensä 106 henkilöä, joista päätoimisia oli 53.
07.08.2014 06:00