Ässien yleisömäärät kovassa kasvussa
Jokaisessa kotiottelussa yleisömäärä on ollut yli 5000 katsojaa
Ässien yleisömäärät ovat kovassa nousussa. Viiden kotiottelun jälkeen Ässien yleisökeskiarvo on 5375 katsojaa ottelua kohden.
Viime kaudella Ässien yleisökeskiarvo oli viiden kotiottelun jälkeen 4152 ja koko runkosarjan yleisökeskiarvoksi muodostui 3988 katsojaa.
Ensimmäisen viiden kotiottelun osalta Ässien yleisökeskiarvo on siis kasvanut yli tuhannella katsojalla. Prosenteissa yleisömäärä on kasvanut noin 30 prosenttia.
- Ensimmäiseksi pitää kiittää meidän hienoa kotiyleisöämme. Uusiutuva Areena muuttuu päivittäin ja yleisö on ottanut Isomäki Areenan kodikseen.
- Yleisömäärien kasvu ei johdu pelkästään uusitusta Areenasta. Olemme panostaneet uusien seinien lisäksi ottelutapahtumaan sekä markkinointiin. Lisäksi joukkue on kantanut kortensa ketoon vähintään kiitettävästi voittamalla lähes kaikki kotiottelut.
- Ässät on taas kova ja viihdyttävä kotijoukkue ja show kehittyy koko ajan, Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kommentoi.