ässille välierien 2. voitto
Antti Raanta nollasi JYP:in Isomäen illassa. Nollapeli oli Raannalle pudotuspelikevään kolmas. Ässävahdin tukena oli jälleen kerran betonisen tiukka viisikkopuolustus. Lisäksi puolustuspäästä löytyi ottelun voittomaalin tekijä.
Jälleen kerran avausmaalin tehnyt joukkue voitti ja tänään avausmaali oli myös voittomaali. Maali syntyi ylivoimalla, kun Aki Uusikartano ja Ville Uusitalo purkivat JYP-karvaajan paineen pienessä tilassa näyttävällä syötöllä. Uusikartano sai tilaa ja löysi maalin takaa Michael Ryanin. Ryan puolestaan huomasi maalille nousevan Tapio Sammalkankaan takatolpalta ja kiekko oli maalissa.
Ottelun edetessä Ässät jaksoi karvata kovaa ja Ässät myös hallitsi kolmatta erää. Mm. Eero Elo pääsi puolittaiseen läpiajoon ja Joel Armia sooloili kiekon jo tolppaan, mutta peli pysyi jännittävänä.
Ässien kova paine realisoitui loppuhetkillä myös ylivoimien muodossa, kun Ramzi Abid sekä Mikko Viitanen ottivat rangaistukset viimeisen kympin aikana. Molemmat jäähyt olivat ns. 'hitaiden jalkojen jäähyjä'. Ässät ei onnistunut kuitenkaan ylivoimapelissä.
Jännitys repesi riemuksi vasta kaksi minuuttia ennen loppua, kun maalittomassa avauserässä loistopaikkaan takatolpalla päässyt Mika Niemi niittasi kiekon tyhjään maaliin.
Dramaattinen varusterikko
Ottelun kolmannessa erässä nähtiin dramaattinen tilanne, kun Antti Raannan luistimen nauha katkesi. Ässät joutui lopulta vaihtamaan Raannan varavahti Juha Järvenpäähän. Peli pysähtyi pitkäksi aikaa ja tauon aikana JYP:in huomio keskittyi täysin Ässien vaihtoaitioon.
Kun lopulta peli saatiin käyntiin, Ässät piti tilanteen tylysti hallinnassa. Lopulta näytti jopa siltä, että episodi sotki JYP:in peliä enemmän. Järvenpää ehti pelata hieman vajaat pari minuuttia, eikä JYP saanut yhtään laukausta maalia kohti. Kaksi maalille valunutta harhasyöttöä merkittiin 'Järkkärille' torjunnoiksi. Järvenpää selvitti tilanteen erinomaisesti ja uhkui tilanteen ajan rentoutta ja itsevarmuutta.
Perjantaina jatketaan
Ottelusarja jatkuu seuraavaksi perjantaina Jyväskylässä. Seuraava kotiottelu puolestaan pelataan lauantaina. Liput Isomäen lauantai-iltaan kannattaa napata mahdollisimman nopeasti.
03.04.2013 21:00