Festum Urheilujohtajan kuukausikatsaus
Urheilujohtaja Janne Vuorinen kertoo ajankohtaisista asioista ja vastaa yleisökysymyksiin.
JOHDETUT YHTEISHARJOITUKSET OVAT PÄÄTTYNEET JA OMATOIMINEN HARJOITTELUJAKSO ON ALKANUT
Joukkueen yhteinen kesäharjoittelupätkä oli onnistunut. Nuoret pelaajat harjoittelivat vielä viime viikkoon asti ja jäivät siitä neljän viikon omatoimiselle jaksolle (Lenni Hämeenaho, Topi Vuori ja Nestor Noiva menevät tosin Nuorten maajoukkueiden mukaan jo heinäkuun lopulla).
Oli ilo nähdä pelaajien kehittyminen kesän aikana sekä joukkueen kokeneiden pelaajien esimerkki nuoremmille niin harjoituksissa kuin esimerkiksi kannattajien huomioimisessa tai osallistumisessa Ässät-yhteisön kehittämiseen. Jami Virtaselle ja ja Leevi Viitalalle iso hatunnosto heittäytymisestä Samu Haberin keikalla Iskelmäfestivaaleilla.
Kokonaisuudessa luotan joukkueeseemme ja siihen, että pelaajat ovat entistä paremmassa kunnossa, kun aloitamme valmistautumisen kauteen tiistaina 1.8.
Tiedossa on mielenkiintoinen harjoituspelikausi: Pitsiturnaus, Tampere Cup sekä yksittäiset harjoituspelit. Pelipaikoista on kova kilpailu ennen kauden alkua, joten uskon kaikilla olevan kova halu näyttää parhaimpansa kannattajille ja pelata uransa parasta kiekkoa Ässät-paidassa kaudella 2023-24.
Ajatuksia NHL Draftista
NHL varausvuosi on lahjakkaille pelaajille aina mielenpainuva kokemus, kuten nyt tämä kausi Lenni Hämeenaholle. Kauteen on kuulunut Ässien Liigapelien lisäksi useat maajoukkuetapahtumat, nuorten MM-kisat, kauden aikaiset NHL scouttien haastattelut, NHL Combine testileiri Buffalossa ja nyt vielä NHL Draft Nashvillessä. Paljon on tapahtumia nuorelle pelaajalle ja kyllähän siinä mitataan pelaajan kypsyyttä aika tavalla.
Isot onnittelut Lennille sekä hänen koko perheelle, varauksesta New Jersey Devilsin organisaatioon. Varaus on aina yksi kohokohta nuoren pelaajan uralla. On kuitenkin hyvä isossa kuvassa kaikkien pelaajien ja perheiden muistaa, että yksittäinen varaus ei tee kenestäkään pelaajaa vaan laadukas arki on kaiken kehityksen lähtökohta ja kehittyminen on aina pitkäaikaisen työn tulosta.
Tavoitteemme on Ässien junioriputkessa ja Liigajoukkueessa luoda pelaajille mahdollisuudet kehittyä ammattilaisuuteen ja aina NHL kaukaloihin niin valmennuksen osaamisen kuin laadukkaiden olosuhteiden osalta. Pelaaja on kuitenkin lopulta vastuussa itse omasta kehittymisestään, jota meidän on sitten seurana tuettava parhaan kykymme mukaan.
YLEISÖKYSYMYKSIÄ
Paljonko pelaajabudjettia on vielä jäljellä?
Etsitäänkö vielä kuinka montaa pelaajaa joukkueeseen?
Joukkueen rakennus on edennyt suunnitelmien mukaan ja haemme vielä yhtä puolustajaa, kun Nikolas Matinpalo lähti NHL:ään.
Pyrimme löytämään pelaajan, joka tukee kokonaisuutta niin pelillisesti kuin persoonansa puolesta sekä sopii taloudellisiin raameihimme. Viimeisestä palasesta riippuen on vaikea vielä varmasti sanoa, onko meidän kauden alkuun budjetoima pelaajabudjettimme kokonaan käytetty.
Käytännössähän pelikaudelle on hankala lukita mitään lopullisia lukuja, koska meidän omistusrakenteellamme on tärkeä huomioida kokonaisuuteen vaikuttavat asiat; miten katsojat löytävät Isomäkeen, kuinka kumppanimyynti onnistuu, miten tuotemyynti lähtee sujumaan ja kuinka ravintola sekä tapahtumabisneksemme menestyvät.
Meillä on onneksi Ässissä nykyaikainen taloushallinto ja seurantatyökalut Festumin toimesta, joten pysymme hyvin kartalla, miten kausi lähtee kehittymään myös taloudellisesti ja reagoimaan sen mukaan myös urheilupuolella. Urheilu on toimintamme sydän, jota muut osa-alueet sitten tukevat.
Miten Porin Ässissä huomioidaan ihmisten erilaisuus? Nyt en tarkoita sitä, minkälaiset taidot pelaajalla tai vaikka toimistosihteerillä on, vaan inhimillisyyttä ja ihmisten erilaisuutta. Esim. LGBT porukkaa.
Ässien strategiassa missiona on määritelty yhteisöllisyyden lisääminen ja hyvinvoinnin kasvattaminen.
Pyrimme seurana siihen, että kaikki olisivat tervetulleita tapahtumiimme ja kokisivat Ässät vastuulliseksi toimijaksi. Näen ihmisten erilaisuuden rikkautena ja voimavarana. Jos mietimme ihan joukkueen pukukoppia, niin pyrimme luomaan sinne ilmapiirin ja turvallisuuden tunteen missä jokainen saisi olla oma itsensä.
Millaisia haasteita on pitkäaikaisen seuratyön kehittämisessä?
Pitkäaikaisen seuratyön kehittäminen on haasteellinen tehtävä ja varmaan isoimpana haasteena on kärsivällisyyden loppuminen, sekä henkilövaihdokset. Onko laadittu strategia tarpeeksi vahvalla pohjalla ja ennen kaikkea konkreettinen, sitoutuvatko kaikki siihen sekä luotetaanko aloitettuun prosessiin.
Tulos ohjaa ajattelua, mikä on toisaalta hyvin luonnollista, mutta samalla myös haasteellista, kun mietitään pitkäaikaista seuratyön kehittämistä.
Negatiivinen tulos usein hautaa alleen positiiviset kehitysprojektit ja toisaalta positiivinen suorittaminen saattaa usein sokaista ihmiset kehityskohteiden edestä.
Koen tärkeäksi, että voimme käsitellä rehellisesti ja avoimesti toimintaamme, joka perustuu mitattaviin asioihin sekä tunnistamaan reunaehdot toiminnassamme. Meidän pitää pystyä olemaan askeleen parempia kuin resurssimme ovat ja löytää kaupungista ja seurasta omat menestystekijämme.
Pitkäaikainen seuratyön kehittäminen lähtee ennen kaikkea ihmisten sitoutumisesta ja intohimosta arkityöhön, vahvaan yhteistyöhön sekä haluun kehittää yhteisöä.
Ässät on vahva brändi Satakunnassa ja koko Suomessa. Voimme kaikki olla ylpeitä siitä ja meidän pitää vaalia brändiä myös tulevaisuudessa kehittämällä seuraa pitkäjänteisesti.
Mitä Urheilujohtajan kesään kuuluu?
Viimeisen pelaajahankinnan ohella urheilujohdon kesään kuuluu vielä perheen kanssa lomailua, golfia ja ennen kaikkea odotan mielenkiinnolla ensimmäistä Pori Jazz viikkoani.
Näihin tunnelmiin haluankin urheilupuolelta toivottaa koko Ässät yhteisölle hyvää kesää ja kaikille ulkopaikkakuntalaisille suosittelen matkaa Porin upeisiin kesätapahtumiin ja maisemiin!
ESITÄ OMA KYSYMYKSESI SEURAAVAAN KATSAUKSEEN
URHEILUJOHTAJAN KUUKAUSIKATSAUKSEN TARJOAA
03.07.2023 15:19