Hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti yli 4000 euroa

Tuotto ohjattiin Tulevaisuusrahastolle, jonka tarkoituksena auttaa perheitä lasten urheiluharrastuksen kustannuksissa.


Lauantain kotiavauksen jälkeisessä hyvätekeväisyyshuutokaupassa onnistuttiin keräämään yli 4000 euron potti Tulevaisuusrahaston hyväksi.

Tulevaisuusrahaston tarkoituksena on tarvittaessa auttaa taloudellisesti perheitä lasten urheiluharrastuksen kustannuksissa. Rahaston reilut 20 perustajajäsentä ovat nykyisiä tai jo lopettaneita kiekkoilijoita tai muuten vahvoja porilaisia kiekkoihmisiä. Keski-ikä on noin 30 vuotta, ja suuri osa on sitoutunut lahjoittamaan kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

Kertyneet varat osoitetaan lyhentämättä suoraan kohteeseen. Lahjoittaja siis tietää, mihin hänen antamansa eurot käytetään, koska kuluja ei niistä mene. Nuorten kiekkoilijoiden lisäksi rahasto voi myöhemmin olla edistämässä kehitysvammaisten urheilua ja olla mukana muissa hankkeissa tukemassa paikallisia nuoria urheilun avulla.


Huutokaupattava olivat Veli-Pekka Ketolan, Jari Korpisalon sekä Pasi Peltosen Game Worn -pelipaidat Raumalla pelatusta Alumni All Star -tapahtumasta. Lisäksi huutokaupattavana oli Arto Javanaisen 1978 Replica paita, joka oli kentällä 1978 mestaruuden 40-vuotisjuhlaottelussa 3.3.2018.

Paitahuutokaupan yhteenlaskettu tuotto oli 4010 euroa.


ÄSSIEN SEURAAVAT KOTIOTTELUT

LA 22.9. ÄSSÄT-JYP KLO 17

OSTA LIPUT


LA 29.9. ÄSSÄT-SPORT KLO 18:30

OSTA LIPUT


KE 3.10. ÄSSÄT-TPS KLO 18:30

OSTA LIPUT


KE 10.10. ÄSSÄT-PELICANS KLO 18:30

OSTA LIPUT