Jari Sillanpää Isomäki Areenassa 22.4.2016
Isomäki herää henkiin myös konserttikäytössä – Jari Sillanpää ja Neljän Suora Isomäki Alive! –tapahtumassa 22.4.2016
Isomäki Areena laajenee myös jääurheilun ulkopuolelle, sillä uusitut tilat ovat mahdollistaneet sen, että Areena soveltuu paremmin myös konsertti- sekä suurtapahtumakäyttöön.
Ensimmäisenä suurtapahtumana Isomäki Areenassa toteutetaan Suomen valovoimaisimman tähden Jari Sillanpään konsertti. Isomäki Alive! –nimeä kantavassa tapahtumassa esiintyy myös huippusuosittu iskelmäyhtye Neljän Suora.
- Tämä on loistava mahdollisuus hyödyntää uudistunutta Isomäki Areenaa myös konserttikäytössä. Meillä on ollut tavoite monipuolistaa uusitun Areenan tapahtumatarjontaa ja kehittää samalla koko Porin aluetta tapahtumakaupunkina, Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kommentoi
- Tapahtumia on tullut järjestettyä monessa paikassa, mutta Isomäki Areena on vielä kokematta. On mahtavaa päästä testaamaan uusittuja areenan tiloja myös tässä kontekstissa. Tunnelma on peleissä testattu lukuisia kertoja, joten eiköhän Isomäen henkeä saada siirrettyä myös konserttitilanteeseen, kertoo tapahtuman promoottori Harri Vilkuna.
Vuonna 1995 tangokuninkaaksi kruunattu Jari Sillanpää on ollut kirjaimellisesti 20 vuotta huipulla. Suomen rakastetuin iskelmätähti vietti 50-vuotisjuhliaan viime elokuussa konsertoimalla loppuunmyydylle olympiastadionille.
Vuonna 1998 perustettu lohjalainen Neljänsuora on lunastanut paikkansa yhtenä maamme suosituimmista yhtyeistä. Uuden iskelmän lippulaivaksi ristitty ja energisestä livemeiningistään tunnettu yhtye on kulkenut pitkän tien Suomen suurimmille esiintymislavoille.
Liput tapahtumaan ovat myynnissä hintaan 42e. VIP-liput maksavat 109 € sisältäen buffetruokailun.
Perjantaina 22.4.2016. Isomäki Alive! –Jari Sillanpää & Neljän Suora. Ovet auki klo 19:00. Tapahtumassa on 18-vuoden ikäraja.
VIP-LIPUT, Ravintolapöydät ja AITIOT MYYNNISSÄ NYT!
- VIP-liput - 109€ sis. alv (sisältää oman baarin ja buffet-ruokailun + Jari Sillanpää fanituotteen)
- 12 hengen aitiot - 1000€ + alv (sisältää konserttiliput)
- 24 hengen aitiot - 1700€ + alv (sisältää konserttiliput)
- Sauna-aitio 25 henkeä - 3000€ + alv (sisältää konserttiliput)
- Ravintolapöytä 4 henkeä - 499€ sis. alv hinnat sisältävät Buffet ruuan, pääsylipun sekä pöytäpaikan.
Pöydästä on suora näkyvyys esiintymislavalle.
Lisätiedot ja varaukset:
Petteri Lahdensalo
040 750 7887040 750 7887 arkisin klo 9-16
etunimi.sukunimi@assat.com