Joona Riekkinen vahvistaa Ässien puolustusta

Monipuolinen ja hyvin liikkuva puolustaja siirtyy Ässiin kaksivuotisella sopimuksella.


Ässät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Joona Riekkisen kanssa. 24-vuotias puolustaja siirtyy Poriin KalPasta, jonka riveissä Riekkinen pelasi viime kaudella 55 ottelua tehoin 4+5 =9.

Puolustaja on KalPan kasvatti ja hän on pelannut yhteensä 191 Liiga-ottelua. Lisäksi Riekkisellä on kokemusta U20 maajoukkueesta ja hän voittanut urallaan sekä U18 että U20 SM-sarjan mestaruuden.

- Riekkinen on pelaaja parhaassa iässä. Hän pelasi vahvan kauden ja oli erityisesti kauden jälkimmäisellä puoliskolla KalPan parhaita puolustajia. Monipuolisena ja hyvin liikkuvana puolustajana hänellä on kaikki edellytykset nousta tulevien vuosien aikana EHT-peleihin, Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen kommentoi.

- Koen, että Ässissä on hyvät mahdollisuudet ottaa seuraavat kehitysaskeleet uralla ja Porissa on myös todella intohimoiset kannattajat, joten mikä sen hienompaa, kun kotipeleissä on hyvä meno.

​​​​​​​- Tavoitteena on nousta Liigan eliittiin omassa roolissa ja ennen kaikkea voittaa ja menestyä joukkueena. Tulevan kauden joukkueesta on hyvä fiilis ja meiltä löytyy sopivasti kokeneita pelaajia ja paljon nuorta taitoa, Joona Riekkinen kommentoi.

Joona Riekkinen pelaa Ässissä numerolla 66.