Joulupuu -keräys mukaan Ässien yhteisölippukampanjaan
Lisäksi Isomäki Areenan D-päädystä löytyy kampanjan keräyspiste!
Porin nuorkauppakamarin järjestämä Joulupuu -keräys on Ässien uusin yhteistyökumppani yhteisölippukampanjassa. Lisäksi Isomäki Areenasta löytyy Joulupuu -keräyspiste D-päädystä.
Isomäki Areenan keräyspiste on avoinna aina ottelutapahtumien yhteydessä.
- Terveiset Porin Nuorkauppakamarilta, mahtavaa tehdä yhteistyötä Porin Ässien kanssa, jolla on paikka niin monen porilasen sekä satakuntalaisen sydämessä.
Joulupuu on hyväntekeväisyystempaus, jonka kautta kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Lahjat menevät suoraan perheille ja lapsille sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja.
Lahjat siirtyvät keräyspisteestä kyseisen kunnan sosiaalihuollolle jaettavaksi. Lahjavinkkejä löytyy joulupuun nettisivuilta.
Joulupuun järjestäjinä toimivat pääasiassa nuorkauppakamarit eri paikkakunnilla ympäri Suomen, mutta kuka ja mikä tahansa yritys voi lähteä tähän mukaan omana toimijana. Jokainen lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin lapselle, Eveliina Laaksonen Porin Nuorkauppakamarilta kommentoi.
Lisätietoja Joulupuu -keräyksestä
Lisätietoja Porin Nuorkauppakamarista
SATAKUNNAN ALUEEN JOULUPUU -KERÄYSPISTEET
- Prisma Mikkola
- Prisma Länsi-Pori
- K-Citymarket Puuvilla
- K-Citymarket Mikkola
- Radio Pori
- K-Supermarket Eurajoen portti
- K-Supermarket Mylly Harjavalta
- K-Supermarket Hansa Ulvila
- Sale Vanha-Ulvila
- Lähitapiola
- Aito Säästöpankki Pori
- Kodin Terra
- K-Rauta Pori
- S-Market Luvia
- Sokos Pori
- S-Market Merikarvia
- Isomäki Areena
03.12.2020 09:00