Jukurit - Ässät kokoonpanot
Itä-Suomen kiertueen toinen ottelu pelataan tänään Mikkelissä.
kapteenin paluu
Ässät saa tärkeää apua puolustuspäähänsä, kun viime lauantaina ottelussa osumaa ottanut Tommi Taimi on toipunut pelikuntoon ja palaa kaukaloon. Hän pelaa Ässien ykkösparissa yhdessä Jyri Marttisen kanssa. Marttisen parina viime peleissä pelannut Aleksi Varttinen löytyy tänään kolmospakkiparista vierellään Niklas Peltomäki. Kristian Tuohilampi on sivussa illan ottelusta sairastumisen vuoksi.
Muita muutoksia kokoonpanossa ei nähdä ja hyökkäysketjut pysyvät ennallaan viime pelistä. Ässien hyökkääjä Aki Juusela pelaa tänäänkin kolmosketjun vasemmassa laidassa. Juusela palasi helmikuun alussa kokoonpanoon ja on iskenyt nyt maalin kahdessa peräkkäisessä ottelussa.
Ässien maalilla jatkaa keskiviikkona hienoja otteita esittänyt Andreas Bernard.
Illan vastus Jukurit viilettää neljän ottelun pisteputkessa. Ässien puolella on kuitenkin se tosiasia, etteivät Patapaidat ole hävinneet Mikkelissä pelatessa kertaakaan. Ässät on myös voittanut kaksi joukkueiden tämän kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta. Viimeksi joukkueet kohtasivat Porissa tammikuussa. Tuolloin Jukurit vei voiton jatkoajalla.
Jukureiden kultakypärää kantaa Miika Roine (11+18=29), joka pelaa tänään kolmosketjussa yhdessä Teemu Henritiuksen ja 18-vuotiaan Kristian Tanuksen kanssa.
Kokoonpanot Jukurit - Ässät (08.02.2019)
Jukurit
1. KENTTÄ


2. KENTTÄ
3. KENTTÄ

4. KENTTÄ
MAALIVAHDIT
Ässät
1. KENTTÄ
2. KENTTÄ
3. KENTTÄ


4. KENTTÄ


MAALIVAHDIT
Seuraava kotiottelu
08.02.2019 13:00