Juuso Walli jatkaa Ässissä

Ässät on käyttänyt puolustajan sopimuksessa olleen option tulevasta kaudesta.


Ässät käyttänyt puolustaja Juuso Wallin sopimuksessa olleen option tulevasta kaudesta. 24-vuotiaan puolustajan viime kausi oli loukkaantumisen takia vaikea ja tilille kertyi vain 5 ottelua. Nyt Walli valmistautuu tulevaan kauteen terveenä ja Tommi Kerttulan mukaan isokokoinen puolustaja tuo Ässien puolustuspäähän vahvaa peruspelaamista sekä kamppailuvoimaa.

- Juuso Walli tuli mukaan alkuun koesopimuksella ja osoitti kovaa urheilijaluonnetta päivästä yksi lähtien. Hän on seuran oma kasvatti ja esimerkillinen harjoittelija, jonka vahvuudet ovat peruspelaamisessa ja kamppailupelissä.

- Juuson osalta päättynyt kausi meni mönkään marraskuussa tapahtuneen loukkaantumisen takia, jota ensin hoidettiin konservatiivisella hoidolla, mutta kun se ei tehonnut, tarvittiin pieni operaatio. Tällä hetkellä mies on terve ja kunnossa. Halusimme käyttää option edeltä mainittujen asioiden vuoksi ja antaa hänelle uuden mahdollisuuden, Tommi Kerttula kommentoi.


- Tuntuu hienolta, että sain vielä mahdollisuuden ja vielä omassa kasvattajaseurassa. Pyrin tuomaan joukkueeseen fyysisyyttä, kovaa puolustuspeliä, asennetta ja periksiantamattomuutta,
Juuso Walli kommentoi.



Lue lisää