Kokemuksen myötä monipuolistunut Ty Rattie haluaa auttaa Ässiä voittamaan

Connor McDavidin kanssa Edmontonissa pelannut hyökkääjä saapuu Poriin todennäköisesti loppuviikosta.

Kuva: Mikko Taipale / Jokerit


Ässien tuore vahvistus Ty Rattie on saapumassa Suomeen lähipäivinä. Nykytilanteessa matkustamiseen liittyy epävarmuuksia, mutta hyökkääjää odotetaan Karhukaupunkiin loppuviikosta.

Joukkueen harjoitusryhmään Rattie liittyy sääntöjenmukaisen karanteenin ja koronatestauksen jälkeen.

- Odotan valtavasti jo pääsyä tositoimiin. Omalta osaltani offseason oli pitkä, mutta nautin yhteisestä ajasta perheen kanssa. Nyt pelihalut ovat jo kovat, Rattie kertoi.


Ässien joukkueesta Ty Rattie tuntee entuudestaan puolustaja Joe Morrow'n sekä hyökkääjä Sebastian Wännströmin, joiden kanssa hän on pelannut Pohjois-Amerikan kaukaloissa.

- Keskustelin Tommi Kerttulan kanssa ja sain hyvän kuvan organisaatiosta. Lisäksi puhuin Joen ja Sebastianin kanssa ja heillä oli vain hyvää sanottavaa Ässistä, Ty Rattie totesi.


Ty Rattie ja Joe Morrow pelasivat yhdessä Kanadan junioriliiga WHL:ssä vuosina 2009 - 2012 ja jälki oli tuhoisaa. Esimerkiksi kaudella 2011 - 2012 Rattie iski 69 ottelussa 121 tehopistettä ja Morrow 62 ottelussa 64 tehopistettä. Puolustaja Morrow muistaa etenkin Rattien osaamisen ylivoimapelissä.

- Kemiamme kohtasivat hyvin. Iso merkitys siihen oli ylivoimapelillä, joka on yksi Tyn vahvuuksista.

- Hän on uskomaton pelintekijä ja hän tietää, mitä maalin tekeminen vaatii. Hänellä on hyvä pelikäsitys ja loistava laukaus, kaksi ottelua Ässissä pelaamaan ehtinyt puolustaja kommentoi.


Rattie pääsi myös edustamaan Kanadaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kaudella 2012 - 2013. Tuolloin hyökkääjä iski tulevan seurakaverinsa Ryan Nugent-Hopkinsin tähdittämässä joukkueessa kuuteen otteluun kolme maalia. Kanada sijoittui Venäjän isännöimissä kisoissa neljänneksi, mutta Ässien tuoreen vahvistuksen mielessä kokemus on nyt vuosia myöhemmin hieno.

- Oli valtava kunnia päästä mukaan edustamaan Kanadaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Se on ilman muuta yksi urani kohokohdista tähän mennessä.


Sebastian Wännstörmin ja Rattien tiet kohtasivat AHL-liigassa Chicago Wolvesin riveissä. Kaudella 2013 - 2014 Rattie oli joukkueen paras pistemies (72 ottelua ja 48 tehopistettä) ja kaudella 2014 - 2015 joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja (59 ottelua ja 42 tehopistettä).

- Pelasimme jonkin verran samassa kentällisessä ja olimme hyviä ystäviä sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Vietimme paljon aikaa yhdessä noina vuosina.

- Ty on loistava tyyppi ja erinomainen jääkiekkoilija. Yhteisistä pelikokemuksistamme on kulunut jo joitakin vuosia, mutta minulla on pelkästään hyviä asioita sanottavana hänestä, Ässien ruotsalaishyökkääjä Sebastian Wännström kertoi.


St. Louis Blues varasi Ty Rattien toisella kierroksella vuoden 2011 varaustilaisuudessa. Uran ensimmäisen NHL-ottelun hyökkääjä pelasi seuran riveissä kaudella 2013 - 2014.

- Ensimmäiset NHL-otteluni olivat luonnollisesti ikimuistoisia kokemuksia, Rattie muisteli.


Kausina 2013 - 2018 Rattie pelasi NHL:ssä yhteensä 48 ottelua tehoin 9+10 =19 ja AHL-liigassa 268 ottelua tehoin 92+92 =184. Hyökkääjän NHL-seuroina tuolloin olivat St. Louis Blues, Carolina Hurricanes sekä Edmonton Oilers.

Kaudella 2018 - 2019 Rattie pelasi koko NHL-kauden ylhäällä ja merkkasi yhteensä 50 ottelua tehoin 4+7 =11. Hyökkääjän parhaat NHL-muistot liittyvätkin juuri Edmontoniin, jossa hän pääsi pelaamaan samassa kentällisessä Connor McDavidin kanssa.

- Oli mahtavaa päästä pelaamaan NHL:ää kotiseuduillani. Pelaaminen Connor McDavidin kanssa oli upea kokemus. Hän on maailman paras pelaaja ja loistava kaveri myös kentän ulkopuolella, Ty Rattie kertoi.


Kaudella 2019 - 2020 Rattie siirtyi KHL-liigaan ja pelasi lopulta yhteensä 52 ottelua tehoin 11+23 =34. Hyökkääjän seuroina olivat Lokomotiv sekä Torpedo.

- Pelaaminen KHL-liigassa oli hyvin erilaista ja Pohjois-Amerikkaan verrattuna ja minun piti sopeutua siihen.

- Olen puhunut Suomen Liigan pelityylistä Sebastian Wännströmin kanssa ja odotan otteluiden olevan kovavauhtisia ja sisältävän paljon kamppailua.


Vuosien kokemukset eri huippusarjoista ovat kasvattaneet Ty Rattieta. Hän kertoo saaneensa peliinsä lisää monipuolisuutta viime vuosina.

- Olen aina ollut aika offensiivinen pelaaja. Kokemuksen myötä olen monipuolistunut ja olen viime vuosina pelannut ylivoimapelin ohella myös alivoimapeliä. Haluan tehdä jäällä asioita, jotka auttavat joukkuetta voittamaan ja siihen kuuluu hyvä pelaaminen molempiin suuntiin.

- Tämän kauden osalta haluan pysyä terveenä ja auttaa Ässiä voittamaan mahdollisimman monta ottelua ja menemään pitkälle keväällä, Ässien uusi hyökkääjä päätti. ​​​​​​​



Ty Rattie iski viime kaudella 34 tehopistettä KHL-liigassa


Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Kahden edellisen kauden aikana NHL:ssä sekä KHL:ssä pelannut hyökkääjä saapuu Poriin loppuviikosta.

Lue lisää


tilaa ässälegendan pahvihahmo katsomoon!

Ässät ja seuran entiset pelaajat yhdistävät voimansa porilaisen jääkiekon tulevaisuuden turvaamiseksi

Ässät tuo myyntiin entisten pelaajien pahvihahmoja. Osa tuotoista ohjataan Tulevaisuusrahastolle.

Lue lisää