Marco Insam haluaa yleisön laulavan Maksim Matushkinille

Italialaishyökkääjä odottaa innolla huomista paikallisottelua.

ÄSSÄT - LUKKO LAUANTAINA KLO 18:30

OSTA LIPUT



Ässät tiedotti eilen, että Marco Insam jatkaa joukkueessa loppukauden. Kävimme italialaisen kanssa tapaamassa hänen kummiyritystään Kotipizza Puuvillaa ja jututimme miestä kauden alusta ja odotuksista huomiseen otteluun.

Kauden alkuun mies on tyytyväinen:

-Saimme hyvän alun kauteen ja otimme hyvin pisteitä. Viime aikoina on ollut vähän vaikeampaa, mutta usko joukkueeseen ja omaan tekemiseen on kova. Oma kauden aloitus oli jopa yllättävän hyvä siihen nähden, kuinka uutta kaikki minulle oli.

Jatkosta Marco on erittäin innoissaan ja on tyytyväinen siihen, että saa jatkaa Ässissä koko kauden:

-Olen todella tyytyväinen, että saan jatkaa. Olen pelannut paljon Matti Kuparisen kanssa ja meillä on löytynyt hyvä kemia. Myös Mikko Salmion kanssa on ollut hyvä pelata.

-Oli oikea päätös tulla Poriin. Olin jo todella innoissani keväällä, kun kävin lyhyellä kokeilujaksolla ja olen tyytyväinen siihen, että uskalsin lähteä kokeilemaan.



Pori voi olla italialaiselle pieni kulttuurishokki, mutta mies tuntuu viihtyvän kaupungissa hyvin:

-Pori on todella mukava pieni kaupunki. Täällä on kaikki mitä tarvitsen ja viihdyn todella hyvin. Myös joukkueen hyvä henki on auttanut sopeutumiseen.

-Yleisö on jotain täysin käsittämätöntä. Missään muualla Liigassa en ole nähnyt mitään, joka olisi lähellekään Isomäen tunnelmaa.

Joukkueen hyvästä hengestä kertoo myös se, että Marco viihtyy myös vapaa-ajalla pelikavereiden kanssa:

-Meillä on positiivinen ilmapiiri ja ryhmä on todella läheinen. Se auttaa myös taistelemaan vaikeampien jaksojen läpi.

-Vietän paljon aikaa kaikkien joukkueen jäsenten kanssa, etenkin Andyn (Andreas Bernard) ja Henkan (Henri Kiviaho). On mukavaa, että joukkueessa on toinenkin italialainen.

Kysymykseen siitä kenellä on joukkueen huonoimmat läpät, on Marcolla selkeä vastaus:

-Se on ilman muuta Henkka, toivottavasti hän ei suutu.

Komea italialainen on varmasti herättänyt kiinnostusta myös paikallisissa naisissa. Huhut kertovat, että tyttöystävä olisikin jo löytynyt.

-Ei pidä paikkaansa. Olen edelleen vapailla markkinoilla.

Italialaiseen kulttuuriin kuuluu pizza. Insam on tutustunut myös suomalaiseen pizzaan ja muodostanut siitä oman mielipiteensä:

-Suomalainen pizza on hyvin erilaista, kuin italialainen, mutta ehdottomasti hyvää. Olen syönyt sitä muutamia kertoja.

Huomista ottelua Marco odottaa innolla:

-Ottelu on paikalliskamppailu. Mielestäni se kertoo jo kaiken oleellisen. Luvassa on varmasti todella kuuma ja fyysinen peli. Ensimmäinen peli Raumalla ei mennyt, niin kuin halusimme, joten nyt on loistava tilaisuus ottaa se tappio takaisin. Olen todella valmis huomiseen otteluun.

-Meidän täytyy pysyä ulkona jäähyboksista, sillä vastassa on hyvä joukkue.

Porilaisyleisölle Marcolla on kaksi toivetta:

-Venite allo stadio (tulkaa areenalle) tukemaan meitä.

-Haluaisin kuulla myös lisää Maksim Matushkin -laulua.



Tuhansien tarinoiden Paikallistaistelu

Ässät - Lukko lauantaina. Lue kannattajien parhaita paikallispelimuistoja

Lue lisää

Ässät - Lukko lauantaina

Porin ensimmäinen Satakunnan Derby lauantaina 21.10. klo 18:30

Lue lisää

LIPUNMYYNTI OTTELUUN

  • www.lippu.fi/assat
  • Porin Prismat ja Sokos
  • K-supermarket Onnipekka, Nakkila
  • R-kioskit sekä kaikki muut Lippupisteen toimipaikat
  • Isomäki Areenan lipunmyynti aukeaa pelipäivänä klo 17:30

Marco Insam kävi tapaamassa kummiyritystään Kotipizza Puuvillaa