Matti Lamberg tulee Ässiin kovalla asenteella
Voimahyökkääjä samaistui Ässien työnteon kulttuuriin
Ässät tiedotti tiistaina tehneensä kaksivuotisen sopimuksen laitahyökkääjä Matti Lambergin kanssa. Urheilujohtaja Jari Korpisalon mukaan Lamberg sopii pelaajatyyppinä hyvin Poriin ja myös hyökkääjä itse ajattelee samoin.
- Näen itseni luisteluvoimaisena voimahyökkääjänä. Tulevaisuudessa haluan olla tehopisteitä iskevä voimahyökkääjä.
- Isot taklaukset ovat merkittävä osa peliäni. Pelaan suoraviivaisesti ja pyrin tekemään työnteon kautta tulosta. Näen roolini hyökkäyspelissä pitkälti niin, että tehtäväni on kaivaa ja hankkia irtokiekkoja ja toimittaa kiekko pelintekijälle. Sitten minun pitää mennä sinne sota-alueelle eli maalinedustalle töitä tekemään.
- Itse pyrin luomaan hyökkäyspeliä ja maalintekopaikkoja hyvän liikkeeni ja luisteluvoiman kautta. Tykkään pelata myös alivoimaa.
- Pelaajatyyppinä tiedän sopivani hyvin Ässiin. Isomäessä on ensi kaudella bileet pystyssä joka ilta.
Lamberg syntyi Kiimingissä vuonna 1993. Juniorivuodet hyökkääjä pelasi pitkälti Oulun Kärpissa, mutta Liigadebyytti tapahtui Helsingissä Jokerien paidassa.
- Oulussa minulle ilmoitettiin, että näyttöpaikan saaminen Liigassa on epätodennäköistä. Samaan aikaan Jokereilta tuli viestiä, että saan reilun näyttöpaikan ja mahdollisuuden taistella pelipaikasta nelosketjussa, joten muuttoa Helsinkiin ei tarvinnut paljoa pohtia.
- Ekalla kaudella Jokereissa oli todella kova joukkue. Jarmo Kekäläinen oli kasannut kovan jengin ja oli hienoa olla osa sitä. NHL:n lock out kovensi vielä joukkuetta entisestään.
- Ensimmäinen Liigapelini oli paikallispeli Helsingin vanhassa jäähallissa. Olihan se mielenpainuva kokemus. Ottelua edelsi harjoituskauden surullisenkuuluisat tapahtumat, joten tunnelataus oli melkoinen.
- Ensimmäinen Liigapeli ei sinällään tunnu niin suurelta saavutukselta; Jos olet asettanut ammattilaisuuden tavoitteeksesi, ei ensimmäisen Liigapelin jälkeen voi tulla mitään ulospuhallusta. Fiilis oli enemmänkin sellainen, että hoidetaan tämä peli kunnialla alta ja siitä homma lähtee rokkaamaan.
Lambergin tulokaskausi 2012 - 13 lähti hyvin käyntiin, mutta ikävä loukkaantuminen oli lähellä pilata koko kauden.
- Homma lähti hyvin käyntiin, mutta sitten tuli paha aivotärähdys ja myös Nuorten MM-kisat meinasivat jäädä välistä. Onneksi pääsin mukaan sinne, vaikka päällimäiseksi tunteeksi MM-kisoista jäi valtava pettymys.
- Meillä oli todella kovatasoinen joukkue, mutta niin vain pelit jäivät lyhyeen. Oli tietysti hieno kokemus olla osana noin kovassa jengissä, hyökkääjä muistelee kisajoukkuetta, jossa pelasivat mm. tämänhetken NHL-pelaajat Joonas Korpisalo, Petteri Lindbohm, Olli Määttä, Rasmus Ristolainen, Joel Armia, Aleksander Barkov, Markus Granlund, Markus Hännikäinen sekä Miikka Salomäki.
Kausi 2014 - 2015 toi Lambergille uuden alun, kun hyökkääjä siirtyi HIFK:n riveihin. Hyvän alun jälkeen Lamberg joutui loukkaantumiskierteeseen, jonka hän selvitti vasta viime kaudella.
- Halusin kovaan paikkaan. Jokerit siirtyi KHL-liigaan ja minulla oli vielä yksi vuosi sopimusta jäljellä, mutta se sarja oli siihen hetkeen vähän liian kova juna. Halusin haastaa itseni huipputasoisessa organisaatiossa, jossa peliaikaa ei tulisi helpolla.
- Kauden alussa pelasin kymmenisen ottelua lähes piste per peli -tahdissa. Sitten tulivat terveysongelmat, joiden kanssa painin 1,5 vuotta. Se oli iso peikko, joka onneksi saatiin kaadettua. Oli raskasta aikaa, kun matto vedettiin alta kerran jos toisenkin.
Lamberg selätti vaikeat loukkaantumiset ja pääsi takaisin pelikuntoon viime kaudella. Kausi käynnistyi Mestiksessä Espoo Unitedissa, mutta osoite vaihtui hyvin nopeasti takaisin Liigaan ja Vaasan Sporttiin.
- Viime kaudella tavoitteenani oli päästä pelikuntoon ja sitten palata takaisin Liigaan. Se onnistui ja siitä olen hyvillä mielin.
- Ensin pääsin Espooseen, jossa pääsin takaisin pelikuntoon. Iso kiitos heille siitä mahdollisuudesta!
- Sain Espoossa pelituntuman kuntoon ja sitten tarjoutui mahdollisuus päästä Jokerien ajalta tuttuun valmennukseen Vaasaan.
- Vaasassa alkoi joulun jälkeen peli kulkemaan, kun pääsin samaan kentälliseen hyvin peliä tekevän Ville Viitaluoman kanssa.
Uran kohokohdista puhuttaessa hyökkääjä uskoo suurimpien voittojen olevan vielä edessäpäin.
- Kyllä uran kohokohdat ovat vielä edessä. Aikanaan 18-vuotiaiden maajoukkuerinkiin pääseminen oli iso juttu. Pääsin mukaan maajoukkuepolkuun ja silloin tuli opittua monia tärkeitä asioita.
- Uskon, että Porissa on hyvä mahdollisuus kokea huippuhetkiä.
- Täällä on hienot perinteet, vahva identiteetti sekä jämäkät toimintatavat. Organisaatio on uudistunut raikkaasti Jari Korpisalon, Jyrki Ahon sekä Eeva Perttulan myötä.
- Remontoitu Isomäki on upeassa kunnossa ja täällä on vaativa ja rehti meininki.
- Valmennus on pystynyt auttamaan useita pelaajia ottamaan seuraavan askeleen urallaan ja se oli suuri syy siihen, miksi halusin tulla Ässiin, koska haluan itsekin kehittyä ja päästä urallani eteenpäin.
Tartutaan Lambergin mainitsemaan Ässien identiteettiin. Millaisena hyökkääjä sen näkee?
- Ässien identiteettiin kuuluvat loppuun asti taistelu ja periksiantamaton meinkinki. Täällä pidetään työtä arvossaan ja Ässissä on työnteon kulttuuri.
- Ensimmäiset päivät joukkueen harjoituksissa ovat vahvistaneet käsitystäni. Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi tullut oikeaan paikkaan. Olen todella onnellinen, että pääsin tänne ja otettu siitä, että myös Ässät ilmaisi kiinnostuksensa minua kohtaan.
- Odotan innolla myös pelaamista Isomäen legendaarisen Seisomakatsomon edessä. Täällä on bileet pystyssä joka ilta.