Oshee otteluennakko - Ässien vierasreissu jatkuu Mikkelissä

Tiistaina tiukan pelin Helsingissä pelannut ja pisteen matkaansa napannut pataryhmä kohtaa seuraavaksi Mikkelissä Jukurit. Ässät hakee kauden ensimmäistä vierasvoittoaan vielä pisteittä olevalta mikkeliläisjoukkueelta.


Ässien vierasviikko alkoi tiistaina HIFK:n vieraana ja Helsingistä mukaan tarttui yksi piste. Alkukaudelta tuttu kaava oli käytössä myös HIFK:ta vastaan, kun sitkeä Ässät nousi tappioasemasta tasoihin. Tällä kertaa kuitenkaan kiri ei riittänyt voittoon asti, vaan HIFK ratkaisi ottelun jatkoajalla. Tuttu kaava toistui myös jäähyissä, kun Ässät istui ottelussa 10 minuuttia jäähyllä. Jäähyjä on kertynyt alkukauden aikana selvästi eniten kaikista joukkueista. Toisaalta tiistaina myös HIFK sortui jäähyihin ja varsinkin kolmannessa erässä Ässät pääsi pyörittämään paljon ylivoimaa, mutta tehot jäivät uupumaan. Päävalmentaja Ari-Pekka Selin korostikin ottelun jälkeen erikoistilanteiden merkitystä ja niihin kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota.

Yksilötasolla tiistaina Ässät sai tärkeän onnistumisen, kun kauden alla Poriin saapunut Nick Merkley avasi pistetilinsä Liigassa tehoillen tehot 1+1. Merkleyn ja ykkösketjun muiden jäsenten Peter Tiivolan sekä Otto Kivenmäen yhteispeli alkoi toimia mainiosti. Ketju vastasikin kaikista Ässien osumista.
Mikkeliin joukkue matkasi suoraan Helsingistä. Tuplavieraspelireissu on kauden ensimmäinen ja se on tärkeässä roolissa joukkueen nivoutumisessa yhteen. Matkan aikana joukkue pääsee ryhmäytymään entistä tiiviimmäksi nipuksi.

Ottelun isäntäjoukkue Jukurit on aloittanut kauden mollivoittoisesti. Neljän ottelun jälkeen mikkeliläisten pistetili on vielä avaamatta. Ensimmäisissä peleissään Jukurit on viimeistellyt vain kuusi osumaa, kun omiin on uponnut yhteensä 15 maalia. Edellisessä ottelussaan lauantaina Jukurit kärsi tappion TPS:lle 4–1 lukemin. Ottelussa Jukurien viisikkopuolustus toimi paremmin kuin kauden aiemmissa otteluissa, mutta hyökkäyspään tehokkuus jäi uupumaan.

Hyökkäyspään ongelmat näkyvät myös pistepörssissä, kun Jukurien kuudesta maalista neljä on puolustajien viimeistelemiä. Joukkueen pistekärki on lupaavasti jo viime kaudella esiintynyt nuori Axel Rindell kolmella pisteellään. Mikkeliläiset saattavat saada Ässiä vastaan mieluisan vahvistuksen kokoonpanoonsa, kun NHL-seura Ottawa Senatorsista lainalla oleva Vitali Abramov voidaan nähdä kaukalossa. 22-vuotias Abramov vapautui keskiviikkona karanteenista ja pääsi joukkueen mukaan harjoittelemaan. Laitahyökkääjä viimeisteli viime kaudella AHL:ssä 51 otteluun 41 tehopistettä.

Ässille on siis luvassa jälleen taisteluilta ja erityisen tärkeää on saada murrettua Jukurien tiivis viisikkopuolustus. Jos Abramov nähdään kentällä, häntä on myös tärkeää pitää silmällä erityisen tarkasti.

Jukurit-Ässät torstaina 15.10. kello 18:30