Patajunnuareenan rakennustyöt alkavat kevättalvella
Uusi harjoitushalli valmistuu vuodenvaihteessa 2010 - 2011
LEHDISTOTIEDOTE/PORIN ÄSSÄT RY/PL
Patajunnuareena voitto Ässien junioreille, kommentoi Patajunnuareena Oy:n ja Porin Ässät ry:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Helavirta.
Porin kaupunki teki maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa päätöksen osallistua Porin Ässät ry:n Patajunnuareena –harjoitusjäähallihankkeeseen. Porin kaupunki on mukana hankkeessa 500 000 euron investointiavustuksella. Avustus on jaettu vuosille 2010 - 2012.
Opetusministeriö on aikaisemmin myöntänyt Patajunnuareena –hankkeelle 600 000 euron hankeavustuksen. Hankeavustuksen edellytyksenä on rakennustöiden käynnistyminen maaliskuun 2010 aikana.
Patajunnuareenan kokonaiskustannusarvion veroton hinta on n. 2 200 000 euroa. Porin kaupungin osuuden sekä Opetusministeriön avustuksen lisäksi kolmas merkittävä rahoitusosuus on HC Ässät Pori Oy:n hankkeeseen sijoittama 250 000 euroa. HC Ässät Pori Oy saa investointiaan vastaan omistukseensa hallin yhteyteen rakennettavat toimistotilat. Sekä HC Ässät Pori Oy:n että Porin Ässät ry:n toimistot muuttavat uuteen halliin sen valmistuttua.
Päätös uuden harjoitushallin rakentamisesta sinetöityi Porin kaupungin osallistumisen myötä.
- Olemme kolmen vuoden ajan etsineet helpotusta porilaista jääurheilua vahvasti haittaavaan olosuhdeongelmaan. Nyt saatu päätös on merkittävä asia kaikille Porin jääurheiluseuroille. Kyseessä on varsinainen työvoitto, sillä ensimmäiset suunnitelmat hallihankkeen käynnistämiseksi tehtiin jo syksyllä 2006. Porin kaupungin sekä Opetusministeriön avustukset mahdollistavat hankkeen toteutumisen, kommentoi Porin Ässät ry:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Helavirta Porin kaupungin tekemää päätöstä.
Patajunnuareenasta tulee yhden kaukalon nykyaikainen pieni kilpahalli. Hallissa on yleisötilat 350 katsojalle sekä käyttäjille viisi pukuhuonetta. Lisäksi hallin yhteyteen tulee pieni kahvio sekä toimistotilat. Hallin rakennuspaikaksi on osoitettu ns. Moukaripörssin tontti Isomäen jäähallin sekä tekojääradan välissä. Uuden hallin rakennustyöt aloitetaan kevättalvesta 2010. Käytössä hallin arvioidaan olevan vuodenvaihteessa 2010 - 2011.
14.12.2009 14:00