PITSITURNAUS 2010
Ässät jäi turnauksessa alkusarjaan
Lukko - Ässät 3-1
Pitsiturnauksen isäntäjoukkue Lukko voitti aamun hegemoniakamppailun Ässiä vastaan 3-1 lukemin. Tasaisessa ottelussa Ässät kaatui lopulta rangaistuksiin, kun Lukko iski ottelun toisessa ja samalla viimeisessä erässä kaksi maalia.
Ässät sai otteluun huonoimman mahdollisen alun, kun Jakub Petruzalekin kaukaa lähtenyt rannelaukaus yllätti Eero Kilpeläisen. Maalin jälkeen Lukko jatkoikin hallitsemistaan, kunnes nähtiin ensimmäinen jäätanssi.
Ässien maalin edustalla Lukon Aki Kangasmäki hermostui Miko Malkamäelle. Linjatuomarit ovat kuitenkin välittömästi kiinni pelaajissa. Samassa tilanteessa Tapio Sammalkankaalle tuomittiin kahden minuutin jäähy huitomisesta.
Jäähyn jälkeen pelin hallinta kääntyi Ässille. Tasoitus nähdään, kun Tuomas Santavuori pääsee iskemään kiekon maalin kulmalta reppuun. Syöttäjiksi osumaan merkitään Ville Uusitalo sekä muutaman kerran ottelussa taitojaan väläytellyt Adam Miller.
Ottelun toisessa erässä Lukko onnistuu Tuomas Santavuoren erittäin kyseenalaisen jäähyn aikana. Mikko Kuukan ampuma siniviivalaukaus pomppaa onnekkaasti päädyn kautta maalin kulmalle, josta Juuso Rajalalla on helppo työ iskeä limppu reppuun.
Parisen minuuttia ennen loppua ottelun tuomaristo menettää otteensa pelistä, kun Lukon Lauri Tukonen käy Lukon ylivoimapelin aikana kahdesti tönimässä Eero Kilpeläistä. Ansaittu muistutus tulee, kun Kristian Kudroc päättää ojentaa Tukosta. Sivusta tilanteessa uhitellut Kurtis McLean sekä Kudroc saavat tilanteesta kymmenen minuutin rangaistukset, mutta Tukonen selviää ilman jäähyä. Lisäksi Kudrocille tuomitaan väkivaltaisuudesta kakkonen, jonka aikana Lukon Teemu Aalto iskee isäntien kolmannen maalin.
Hetki Lukon maalin jälkeen kentällä nähdään useita taistelupareja, kun Tommi Huhtala ottaa mittaa Aki Kangasmäestä ja Veli-Matti Savinainen haastaa Kim Nabbin. Lisäksi hieman myöhemmin Adam Miller kohtaa Anssi Rantasen, joka toivottaakin hyökkääjän lämpimästi tervetulleeksi Suomeen. Enempää nahinoita ottelussa ei nähdä jääkin odottamaan klo 12.45 alkavaa Sport ottelua.
Ässät - Sport 1-2
Nuorella kokoonpanolla päivän toiseen otteluun lähtenyt Ässät joutui nöyrtymään Vaasan Sportille. Sport pääsi iskemään varkain ottelun avausmaalin irtokiekosta, kun taas Ässien hyökkäyspeli oli etenkin avauserässä erittäin sekavaa. Avauserän parhaat väläykset esitteli nuori kroatialaishyökkääjä Borna Rendulic, joka tarjoili samassa vaihdossa makeat tekopaikat sekä Mika Niemellä että Antti Mäkilälle, mutta Sport maalivahti Aaro Peltonen torjui molemmat tilanteet.
Toisessa erässä Sport iski jälleen kuin varkain. Nopea suunnanmuutos tarjosi ylivoimahyökkäyksen, jonka päätteeksi Tomi Heikkilä tykitti kiekon tulisesti yläkulmaan ohi Juha Järvenpään.
Sportin maalin jälkeen Ässät otti hallinnan pelistä, mutta viimeistely ontui. Lopulta Tommi Huhtala onnistui alivoimalla. 'Hotsi' spurttasi purkukiekon perään ja polki lopulta läpiajoon asti. Tyylikäs rystypuolelle viety harhautus jätti Peltosen vaille mahdollisuuksia ja näin Ässät oli maalin päässä.
Muutama minuutti ennen loppua Adam Millerille tarjoutui loistava tilaisuus, kun hän pääsi ohjaamaan kiekon maalin edustalta, mutta jälleen Peltonen oli edessä.
Hetkeä myöhemmin Juho Mielosen ja Jani Kiviniemen tiet kohtasivat. Mielonen höykyttikin tappelussa Kiviniemeä ja molemmat nappasivat nahinasta suihkukomennukset.
Ässät ei enää pystynyt rakentamaan kunnon loppukiriä ja näin viime vuoden Pitsiturnaus-finalistin tie jäi alkusarjaan. Rangaistuslaukauskilpailussa Ässät oli sentään jälleen parempi, kun Borna Rendulic ohitti Peltosen.
Ässien hyökkäysketjut peluutusjärjestyksessä:
Tuomas Santavuori - Adam Miller - Pasi Salonen
Samuli Virkkunen - Kristian Ruisma - Joel Armia
Borna Rendulic - Mika Niemi - Antti Mäkilä
Veli-Matti Savinainen - Matti Kuparinen - Tommi Huhtala
06.08.2010 11:00