Ranskalaishyökkääjä Dylan Fabre Ässiin
Vauhdikas hyökkääjä siirtyy Ässiin kaksivuotisella sopimuksella.
Ässät on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen Dylan Fabren kanssa. 22-vuotias ranskalaishyökkääjä siirtyy Poriin Ranskan pääsarjasta Grenoblen joukkueesta, jonka riveissä Fabre pelasi runkosarjassa 42 ottelua tehoin 22+22 =44 ja pudotuspeleissä 15 ottelua tehoin 11+3 =14.
Fabre on kuulunut viime kaudet Ranskan maajoukkueen vakiokasvoihin ja hän on edustanut maatansa kahtena viime keväänä MM-kisoissa.
- Dylan Fabre on moderni pelaaja, jonka parhaat vuodet ovat vielä edessä. Hän omaa erittäin nopeat jalat ja kykyä maalintekoon.
- Viimeiset kaudet hyökkääjä on ollut laadukkaassa suomalaisvalmennuksessa ja hän on oppinut pelin lainalaisuuksia. Tapasimme Dylanin MM-kisojen aikaan Jere Härkälän kanssa ja vakuutuimme hänen halustaan kehittyä pelaajana. Olemmekin erittäin tyytyväisiä, että saimme hänet Poriin, vaikka ottajia olisi ollut myös muualla, Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen kommentoi.
- Olen pelannut ylpeydellä oman maani sarjassa tähän asti, mutta tavoitteeni on aina ollut pelata ulkomailla. Pääsin tutustumaan Suomeen jo vuosi sitten MM-kisoissa ja ihastuin tähän maahan. Ässät tarjosi minulle mahdollisuutta ja sain seurasta, kaupungista ja kannattajista erittäin hyvää palautetta toisilta pelaajilta, Dylan Fabre kommentoi.
Nuori hyökkääjä on pelannut urallaan 45 maaottelua Ranskan paidassa. Uran kohokohtina ovatkin Ranskassa voitettujen mestaruuksien ohella kahdet MM-kisat.
- Tähän mennessä urani kohokohtia ovat kaksi Ranskan mestaruutta sekä Ranskan Cupin voitto sekä kahdet MM-kisat, joissa olen saanut edustaa maatani, Fabre kertoi.
Kaikissa luonnehdinnoissa pelaajasta korostuu yksi asia. Luisteluvoima. Sen hyökkääjä myöntää itsekin.
”Sanoisin, että vahvuuteni on nopeus.”
Dylan Fabre liittyy joukkueen harjoitusryhmään heinä-elokuun vaihteessa ja hän pelaa numerolla 78.
Dylan Fabren uratilastot (Eliteprospects)
Shots Kävelykadun virallinen avajaisviikonloppu edessä!
Shots Kävelykatu pääsi vihdoin avaamaan ovensa keskiviikkona 24.5. Ravintolan virallisia avajaisia vietetään nyt viikonloppuna perjantaina sekä lauantaina. Tervetuloa juhlistamaan avajaisia hyvän ruuan, juoman sekä tunnelman äärelle - Shotsin DJ Stoge pitää tunnelmaa yllä molempina päivinä! Perjantaina ja lauantaina olemme auki klo 10.30-00.00.
Kesäkuussa olemme auki seuraavasti:
Ma-to klo 10.30-21.00
Pe-la klo 10.30-00.00
Su klo klo 12.00-18.00
Poikkeukset:
Juhannus 22.–25.6.
To klo 10.30-00.00
Pe-su suljettu
SuomiAreena 27.6.–30.6.
Ti-pe klo 08.00-00.00
Shots on seurusteluravintola Porin parhaalla paikalla kaupungin ytimessä - kävelykadulla. Tarjolla ovat rento terassitunnelma, ruoka ja juoma. Ruoka- ja juomafilosofiamme nojaa trendikkääseen terassi- ja street food -kulttuuriin. Tervetuloa nauttimaan!
Tutustu Shotsin sivuihin ja menuhun: shots.fi / Seuraa Shotsia somessa: @shotskavelykatu
26.05.2023 10:00