Raskasta Joulua saapuu Isomäki Areenalle marraskuussa
Suomalaisten rakastama Raskasta Joulua toteutetaan rajoitetulla kapasiteetilla 28.11.
Suomalaisten rakastama Raskasta Joulua toteutetaan rajoitetulla kapasiteetilla 28.11. Porin Isomäki Areenalla huikeana Show & Dinner -illallistoteutuksena turvavälejä noudattaen. Lavalla nähdään illan aikana kotimaisen rockin ykkösnimet tulkitsemassa ikimuistoisia joulukappaleita.
Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 28.10. klo 9.00 osoitteessa www.ticketmaster.fi/raskastajoulua
Raskasta Joulua konsertissa rokkaavat tänä vuonna Porissa Battle Beast-yhtyeestä tuttu Noora Louhimo, Antony Parviainen, JP Leppäluoto sekä Pasi Rautiainen. Tuttuun tapaan solisteja säestää Raskasta Joulua -konseptin kehittäneen Erkka Korhosen johtama Raskasta Joulua - bändi. Kovatasoisen musiikkikattauksen lisäksi tarjolla on tänä vuonna uutuutena pöytiintarjoiltuna herkullinen Show & Dinner kolmen ruokalajin illallinen VIP vieraille. VIP Show & Dinner illallispaikat ovat ikärajaltaan K18 ja istumakatsomot ikärajattomia.
Tapahtumassa noudatetaan tarkasti vallitsevia ohjeistuksia ja THL:n hygienia- ja turvavälisuosituksia. Jokaiselle VIP Show & Dinner -asiakkaalle on varattu oma istumapaikka pöydän äärestä. Illallinen tarjoillaan pöytiin kontaktien minimoimiseksi. Kattausajat illalliselle saapumiseen ovat porrastetusti, jotta ruuhkalta vältytään. Pöydät asetellaan väljästi toisiinsa nähden siten, että turvavälit pystytään takaamaan. Istumakatsomoiden paikoista myynnissä on noin kolmasosa katsomokapasiteetista suositusten mukaisten turvavälien takaamiseksi. Konserttipaikoilla on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskien käyttöä suositellaan. Tarjoamme kaikille asiakkaille oman kasvomaskin veloituksetta.
”On tärkeää, että myös tapahtuma-ala menee eteenpäin haasteellisista olosuhteista huolimatta Suomessa. Vahvalla yhteistyöllä ja ammattitaitoisella tuotannolla pystymme tarjoamaan nyt julkaistavilla keikoilla ihmisille tasokkaita ja odotettuja elämyksiä pikkujoulukauteen. Toteutimme poikkeuskesän 2020 aikana kaksi suurta yli 10 000 kävijän festivaalitapahtumaa Suomessa, joihin teimme kattavan turvallisuus- ja varautumissuunnitelman yhdessä viranomaistahojen kanssa. Kuluneen poikkeuskesän toteutuksista olemme ammentaneet erinomaista kokemusta poikkeusoloissa turvallisien tapahtumien järjestämiseksi. Näitä toimia käytetään myös järjestämissämme Raskasta Joulua -konserteissa. Yhtiömme tuottaa Raskasta Joulua -kiertueen toteutuksista Kuopion, Porin, Seinäjoen ja Vaasan konsertit. Porissa kokonaiskapasiteetti on noin kolmasosa jäähallin maksimikapasiteetista. Tällä pystymme takaamaan kattavat turvavälit tapahtumassa.” kertoo Tommi Mäki, Nordic Live Productions Oyn promoottori.
Vuosi vuodelta suosionsa säilyttänyt Raskasta Joulua -kiertue vierailee tänä syksynä Pori mukaan lukien kaikkiaan yhdeksässä suomalaiskaupungissa. Mukana Rakasta Joulua -kiertueella ovat sekä ensimmäistä kertaa nähtävä Battle Beast yhtyeen solisti Noora Louhimo että jo aiemminkin rokkaavia joululauluja tulkinneet Kimmo Blom, Marko Hietala, Ilja Jalkanen, JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Antti Railio, Pasi Rantanen, Tommi ’Tuple’ Salmela ja Ville Tuomi. Solistit vaihtelevat kaupungeittain. Kiertue järjestetään poikkeusolojen hygieniaturvallisuus huomioiden.
★ LIPUT
Normaalit liput alkaen 44,90€ (ikärajaton)
VIP Show & Dinner liput 139,90€ (K18)
VIP Show & Dinner lippu sisältää:
VIP-sisäänkäynti konserttiin
VIP-narikka palvelu maksutta käytössä
Henkilökohtainen paikkavaraus VIP-pöydästä
Erittäin laadukas pöytiintarjoiltu VIP-illallinen
OSTA LIPUT TÄSTÄ |
★ ILLAN AIKATAULU
17.30 Ovet avataan: VIP Show & Dinner illallinen alkaa alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka VIP-pöydissä lava-alueella
20.00 Raskasta Joulua konsertti alkaa
21.30 Konsertti päättyy
★ VIP-RUOKAILUN KATTAUSAJAT
17.30 VIP pöydät 1-30
17.50 VIP pöydät 31-60
18.10 VIP pöydät 61-80
★ VIP SHOW & DINNER MENU
Alkuruoka: Valtasen kylmäsavulohta, tillimajoneesia, fenkolia, mummonkurkkua ja
saaristolaisleipämurua M. (G.)
Pääruoka: Ylikypsää porsaanposkea portviinikastikkeessa, timajamipaahdettua perunaa,
paahdetussa voissa haudutettua porkkanaa ja rucolanversoja L. G.
Jälkiruoka: Appelsiinipannacottaa, appelsiinigeeliä ja piparkakkua L. (G.)
kysy lisää erilaisista vip-paketeista
Eero Kemppi / eero.kemppi@assat.com / +358 40 0591208