SaiPa - Ässät ennakko

SaiPa - Ässät klo 18:30
SaiPa ja Ässät kohtaavat tänään Kisapuistossa

Odotuksissa tasainen keskikastin kamppailu

Joukkueet ovat ennen illan ottelua sarjataulukossa peräkkäin sijoilla yhdeksän ja kymmenen. Molemmat joukkueet ovat voittaneet viimeisistä viidestä ottelusta vain yhden. Ässät tosin on kolmen ottelun pisteputkessa.

SaiPan sisäinen pistepörssi on vahvasti ulkomaalaisvahvistusten hallussa, kun Dave Spina, David Mcintyre ja Brian Salcido ovat joukkueen tehokkaimmat pelaajat. Kultakypärää kantaa 19 tehopistettä iskenyt Spina.

Maalilla torjuntavastuun on pääosin kantanut kokenut ja luotettava Jussi Markkanen.


Ässät tutulla kokoonpanolla

Ässät ei tee alustavien tietojen perusteella muutoksia kokoonpanoonsa. Torstain vieraspeli Kuopiossa oli nousujohteinen ja paremmalla viimeistelyllä kaikki pisteet olisivat lähteneet Poriin. Puolustuspeli toimi hyvin ja samaa tarvitaan tänään, kun vastassa on aina kova kotijoukkue SaiPa.

Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Ässät menetti kahdesti johtoasemansa ja lopulta SaiPa nappasi kaksi pistettä voittomaalikilpailussa. Tuolloin ottelun hahmoksi nousi David Mcintyre, joka iski tehot 1+1 ja ratkaisi voittomaalikilpailun. Myös Ässien Eero Elo iski ottelussa tehot 1+1.


#Yhdessä Lappeenrantaan

Otteluun tuo lisäväriä yli 50 Porista saapuvaa Ässäkannattajaa. Eli ei muuta kuin Punaista päälle ja Kisapuisto haltuun!