Samalla puolella-koulukiertue jatkui Tuorsniemen koululla


Ässien ja LähiTapiolan Samalla puolella-koulukiertue jatkui Tuorsniemen koululla. Ässistä paikalla olivat Joona Riekkinen ja Kalle Myllymaa, jotka kertoivat oppilaille muun muassa liikunnan tärkeydestä, mistä asioista hyvä joukkuehenki rakentuu ja minkälainen on hyvä joukkuekaveri.

- Hyvä joukkuehenki on äärimmäisen tärkeä joukkueen menestymisen kannalta. Hyvää joukkuehenkeä rakennetaan monella eri tavalla, käydään lounaalla yhdessä sekä vietetään muuten paljon yhteistä aikaa. Hyvän joukkuehengen lähtökohta on kuitenkin se, että jokainen saa olla oma itsensä kopissa, Kalle Myllymaa kertoi oppilaille.

Koulukiertueella esiteltiin myös Ässien junioritoimintaa ja lapsia kannustettiin monipuoliseen urheiluun ja hyötyliikuntaan.

UUSI HARRASTUS LAPSELLE

Ässien junioritoiminnasta löydät varmasti lapsellesi sopivan uuden harrastuksen - tutustu erilaisiin mahdollisuuksiin alla olevan linkin kautta.