Suomen kovin paikallistaistelu - paremmuus selvitetään nyt!
Kilpailu Suomen kovin paikallistaistelu -pokaalista alkaa!
Liiga käynnistyy torstaina 11.9. Rauman Kivikylän Areenalla Suomen kovimmalla, kiivaimmalla ja tunteikkaimmalla paikallistaistelulla, kun Rauman Lukko ja Porin Ässät iskevät yhteen. Alkavan Liiga-kauden aikana näitä kiivaita taisteluja käydään yhteensä viisi kertaa, joista kolme mitellään Raumalla ja kaksi Porissa.
Jääkiekkoilu Suomessa on vuosien varrella muuttunut, mutta tämä suomalaisen palloilu-urheilun kovin paikallistaisto elää vuosi vuodelta vahvempana. ”Viha-rakkaus ”-suhde, joka pohjautuu raumalaiseen ja porilaiseen mielenlaatuun, on asia, jota ei voi opetella vaan se tulee jo äidinmaidossa. Varmaa on, että suippokorvat ovat suippokorvia, mutta se, että kummassa kaupungissa heitä elää, riippuu täysin siitä, kummassa kaupungissa asiaa kysyt. Myös eräänlainen ”isoveli-pikkuveli” -asetelma on jatkuvan keskustelun kohteena kummankin kaupungin tori- ja kahvilaparlamenteissa.
Kaukalossa on vuosien saatossa nähty useita hienoja ottelutapahtumia ja taistelupareja. Moni muistaa Pasi Saarelan Jari Korpisaloon kohdistaman taklauksen Raumalla, jonka jälkeen paareilla kentältä viety ”Korppi” osoitti kunnioitusta raumalaisyleisölle kansainvälisellä sormimerkillä. Myös pelaajasiirrot kuten esimerkiksi Jokke Heinäsen ja Markku Tähtisen siirtyminen Raumalle sekä Jarmo Kuusiston ja Ässät Suomen mestaruuteen vuonna 2013 johdattaneen Antti Raannan siirrot patapaitaan aiheuttivat omat poikansa menettäneissä kaupungeissa kipeitä, kiukkuisia tunteita.
Erikoista Rauma-Pori –akselin kädenväännöstä tekee se, että toisinaan ei ole edes väliä kumpi pärjää paremmin sarjataulukossa, vaan se, että kumpi on niskan päällä kauden aikana käytyjen keskinäisten kamppailujen voitoissa. Eikä sillä omalla menestymisellä nyt niin väliä ole, kunhan toinen ei pärjää, niin sekin riittää. Alkavalla Liiga-kaudella 2014-15 tämä hieno tarina saa varmasti taas uusia ulottuvuuksia ja uusia taistelupareja – Satakunnassa jännitetään jo nyt kumpi päihittää kumman: Ryan Zapolski vs. Juuso Riksman, Janne Niskala vs. Ville Uusitalo, Aleksi Saarela vs. Toni Koivisto, Risto Dufva vs. Pekka Rautakallio, Raumam Boja vs. Pataljoona. Lista on pitkä ja sitä voisi jatkaa loputtomiin, mutta koska paremmuudesta on väännetty jo vuosikymmeniä, nyt on aika nostaa asia niin sanotusti tapetille ja katsoa kumpi kauden päätyttyä on se parempi osapuoli.
Suomen kovinta paikalliskamppailua tullaan tänä talvena seuraamaan siis erityisen suurella suurennuslasilla – Lukko ja Ässät nimittäin pitävät yhteistyössä kirjaa keskinäisten otteluiden sarjataulukosta, piste- ja jäähypörssistä. Kauden päätteeksi keskinäisissä kädenväännöissä paremmin menestynyt joukkue palkitaan Satakunnan herruudesta kertovalla Suomen Kovin Paikallistaistelu–palkinnolla. Suomen kovinta paikallistaistelua seuraat helpoiten tykkäämällä sarjan Facebook-sivuista (www.facebook.com/SuomenKovin), jonne tullaan päivittämään kumpaisenkin joukkueen mietteitä sekä seuraamalla Twitterissä tunnistetta #SuomenKovin.