Taistelu sijoituksista kiihtyy
Ässät - Pelicans perjantaina klo 18:30
Ässät ja Pelicans kohtaavat viikonlopun back to back -peleissä. Perjantaina pelataan kotona Isomäki Areenassa ja lauantaina jatketaan Lahdessa.
Pelicans on juuri kuuden pisteen päässä Ässistä yhdeksännellä sijalla, joten otteluiden merkitys sarjataulukon kannalta on valtava.
Lahtelaisten joukkueessa mielenkiintoisia pelaajia ovat mm. tehopuolustaja Juha Leimu, joka iski historian nopeimman hattutempun tällä kaudella sekä yli 1200 liigaottelua pelannut Jan Latvala.
Hyökkäyksessä taitopelaajat Vili Sopanen, Ryan Potulny sekä Antti Erkinjuntti tuovat hyvää vastapainoa fyysisille Juha Tyrväiselle, Taavi Vartiaiselle sekä Dane Byersille. Lisäksi vielä viime kaudella Ässäpaitaa kantanut Henri Heino palannee Isomäki Areenalle Pelicansin paidassa.
Pelicans on pelannut Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen johdolla varsin viihdyttävää ja fyysistä lätkää. Joukkue onkin selkeästi sarjan eniten jäähyjä kerännyt joukkue.
- Pelicansia vastaan tulee varmuudella erittäin fyysinen peli. Kovaa kamppailua on tulossa ja erikoistilanteiden merkitys kasvaa koko ajan, Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio kommentoi.
Ässistä Niko Ojamäki, Masi Marjamäki sekä Jake Hansen ovat kolmen ottelun pisteputkessa. Lisäksi puolustaja Valtteri Viljanen on iskenyt edellisessä kolmessa ottelussa tehot 2+2 =4.
Ässät - Pelicans pe 29.1. klo 18:30