Tehokkaasti Ruotsin pääsarjassa pelannut Jarno Kärki palaa Ässiin!

16 maalia SHL-liigassa viime kaudella iskenyt Ässien oma kasvatti palaa takaisin Poriin.


Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Jarno Kärjen kanssa. Seuran oma kasvatti palaa Poriin Ruotsin pääsarjasta. 26-vuotias hyökkääjä iski viime kaudella Linköpingin riveissä 50 ottelussa tehot 16+11 =27.

Viimeisen kahden kauden aikana Kärki on pelannut Ruotsin pääsarjassa yhteensä 94 ottelua tehoin 27+18 =45. Ässien paidassa hyökkääjä nähtiin viimeksi kaudella 2018 – 2019, jolloin hyökkääjä iski 41 ottelussa tehot 17+13 =30.

- Olemme todella tyytyväisiä, että saimme Jarno Kärjen takaisin kasvattajaseuraan kahden SHL-kauden jälkeen. Hän on kehittynyt pelaajana Ruotsin vuosien aikana ja palaa nyt kotiseuraan parhaassa iässä, joten myös henkistä vastuunkantoa voidaan odottaa. Keskustelujemme pohjalta ”Japi” on siihen valmis.

- Kärjen rooli kasvoi Linköpingissä koko ajan, ja he olivat hänen panokseensa erittäin tyytyväisiä nimenomaan monipuolisuuden vuoksi ja lisäksi hän otti pelillistä johtajuutta. Viime kaudella peliaika ja ylivoimavastuu kasvoivat sekä häntä peluutettiin myös alivoimalla jonkin verran. Kärki oli joukkueensa sekä SHL:n suomalaisista paras maalintekijä viime kaudella. Pelaajana Kärjen ominaisuuksia on turha sen enempää kerrata, mutta ehkä nostona voisi sanoa, että hän yksi SHL:n parhaita pelaajia 1-2 metrin etäisyydeltä maalista.

- Sanomattakin on selvää, että yhtäältä saatiin kokemuksia rikkaampi huippupelaaja kotiin ja toisaalta Peter Tiivolan lähtö KHL:ään aukaisi Ässille tämän mahdollisuuden. Kun yksi ovi menee kiinni, toinen avautuu, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi

- Tunnelmat ovat todella hyvät ja on hienoa päästä pelaamaan jälleen Porissa. Haluan ottaa ison roolin joukkueesta ja johtaa omalla tekemiselläni niin jäällä kuin sen ulkopuolella Ässät takaisin pudotuspeleihin, minkä porilainen kiekkoyleisö ansaitsee.

- Ässät osoitti minua kohtaan isoa kiinnostusta ja juteltuani Tommi Kerttulan ja Ari-Pekka Selinin kanssa ajatuksemme kohtasivat nopeasti roolistani ja siitä, millainen joukkue haluamme Ässien ensi kaudella olevan.

​​​​​​​- Pelaajana isoimmat vahvuuteni ovat varmasti samat kuin viimeksi Porissa pelatessani, mutta olen monipuolistunut, koska olen pelannut viime kausien aikana erilaisissa rooleissa kuin aiemmin. Tunnen kasvaneeni niin fyysisesti kuin henkisesti ja olen mielestäni lähellä parasta ikääni jääkiekkoilijana ja täynnä näyttöhaluja, Jarno Kärki kommentoi.


Jarno Kärjen kummiyrityksenä kaudella 2021 - 2022 toimii Rakennus Pitkänen!


Katso tästä Jarno Kärjen uratilastot ja pelaajakortti


Lue lisää


Lue lisää