Tommi Paakkolanvaara viihtyy Porin kodissaan liigakauden ajan
Tommi Paakkolanvaara on joukkueen uusin vahvistus kaudelle 2016-2017. Paakkolanvaara siirtyi takaisin Suomeen pelaamaan Ruotsin SHL-liigasta. Tommille siis muuttaminen ja väliaikaiset kodit ovat tuttua, kun siirrytään joukkueesta toiseen kaupunkien tai jopa maiden välillä.
Tommi saikin Forenomin ja Ässien yhteistyön kautta itselleen Porin keskustan välittömästä läheisyydestä nopealla aikataululla saunallisen kaksion, josta on vain muutaman minuutin matka hallille. ”Olen todella tyytyväinen, että näinkin nopealla aikataululla löytyi keskustasta siisti koti, jossa on astioita myöten kaikki valmiina. Forenom teki muuttamisen todella helpoksi ja voin keskittyä täysillä pelaamiseen, kun kaikki muu on hoidettu” Tommi kommentoi. ”Tänne on avovaimonkin ja koiran hyvä tulla Lahdesta kyläilemään”, hän jatkaa hymyillen.
Porin aluepäällikkö Jari Vuorinen toteaakin Ässien pelaajien auttamisen olevan kunnia-asia. ”Asumisjärjestelyjen toimivuudella on todella iso merkitys uuden pelaajan viihtyvyydessä uudessa kaupungissa. Asunnon täytyy ennen kaikkea olla toimiva ja tuntua heti alkupäivistä lähtien kodilta - me haluamme että asiakkaamme viihtyvät asunnoissamme aidosti niin pitkään kuin he itse väliaikaista kotia tarvitsevat”.
”Olen luonnollisesti erittäin iloinen, että voimme auttaa Porin Ässiä heidän majoitustarpeissaan. Itsellänikin on patasydän sykkinyt rinnassa pienestä asti – joten minulle on tärkeää, että pelaajat aidosti viihtyvät meillä!” Jari jatkaa.
25.11.2016 10:00