UPM otteluennakko JYP-Ässät

Kaksi kovavireista joukkuetta kohtaavat Jyväskylässä

kovavireisten kohtaaminen keskiviikkona klo 18:30

Keskiviikkona Jyväskylässä mitellään kahden kovakuntoisen joukkueen kesken. Kotijoukkue JYP on neljän ottelun voittoputkessa ja Ässät puolestaan on kerännyt pisteitä kuudessa peräkkäisessä ottelussa.

JYP on pelannut 7 ottelua ja kerännyt niissä 13 pistettä. Ässät vastaavasti on pelannut 8 ottelua 15 pisteen saldolla.


jyp muuttui maltillisesti kesän aikana

JYP:in pahimmat menetykset kesän siirtomarkkinoilla olivat Pohjois-Amerikkaan lähteneet Ville Ottavainen sekä Joakim Kemell ja Saksaan siirtynyt Kyle Platzer.

Kesän aikana JYP vahvisti etenkin pakistoaan ja joukkueeseen liittyivät mm. Pelicansissa kahdella viime kaudella 30 tehopisteen rajan rikkonut Teemu Eronen, maajoukkueessa usealla kaudella nähty Juuso Vainio sekä Saksan pääsarjassa tehokkaasti esiintynyt Nicholas Welsh.

Hyökkäyspään ainoa hankinta oli Tshekin pääsarjassa tehokkaita kausia pelannut kanadalaishyökkääjä Giorgio Estephan. Lisäksi joukkue tiedotti alkuviikosta Jarkko Malisen lyhyestä vuokrapestistä, joten Malinen näillä näkymin debytoi JYP:issä keskiviikkona Ässiä vastaan.

Mitä ilmeisimmin JYP:in maalivahtiosasto muodostuu tällä hetkellä kahdesta lainapelaajasta. Veini Vehviläinen ja Topias Leinonen kärsivät molemmat lievistä loukkaantumisista ja heitä paikkaavat Eetu Laurikainen sekä ex-Ässä Sami Aittokallio.


VASTASSA LIIGAN YLIVOIMAINEN YLIVOIMA JA PISTEPÖRSSIN TOP-3

JYP:in ylivoima on pyörinyt alkukaudella hurjilla kierroksilla. Joukkue on tehnyt 7 ottelussa 13 ylivoimamaalia ja YV prosentti on mieletön 43,33.

Tehokas ylivoimapeli on siivittänyt JYP:in pelaajat myös kolmoisjohtoon Liigan pistepörssissä. Liiga kuukauden pelaajaksi valittu Jerry Turkulainen johtaa lukemin 5+9 =14 ja heti takana tulevat Sami Niku 4+9 =13 ja Reid Gardiner 4+8 =12.


ÄSSÄT KUUDEN OTTELUN PISTEPUTKESSA JYVÄSKYLÄÄN

Ässien viime viikko sujui varsin positiivisissa merkeissä. Tuplapelit Turun Palloseuraa vastaan tuottivat pistesaldon 4/6 ja Ässät on kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa.

Ässien tehokkain pelaaja on Lenni Hämeenaho lukemin 6+1 =7. Samassa tehopistelukemassa ovat myös Martin Lefebvre (1+6) ja Jan-Mikael Järvinen (1+6).

Maanantaina julkaistun viikkokatsauksen mukaan Ässien kokoonpanosta puuttuvat ainakin Aleksi Heimosalmi, Jonathan Davidsson sekä Valtteri Karnaranta. Feetu Knihdin pelikuntoa tarkkaillaan päivittäin.

Lisäksi viime hetken poissaolijana kokoonpanosta on sivussa loukkaantunut Marcus Davidsson.


ÄSSÄT VS. JYP - 10 EDELLISTÄ KOHTAAMISTA

Voitot

  • Ässät 5
  • JYP 5


Pisteet

  • Ässät 16
  • JYP 14



Viime kaudella Ässät voitti Jyväskylässä 1-3 ja hävisi 5-0.

Kuvat: Jiri Halttunen

ässien seuraavat kotiottelut

KE 11.10. ÄSSÄT - KOOKOO KLO 18:30

PE 13.10. ÄSSÄT - ILVES KLO 18:30

TO 19.10. ÄSSÄT - HIFK KLO 18:30

PE 27.10. ÄSSÄT - LUKKO KLO 18:30

OSTA LIPUT TÄSTÄ
​​​​​​​