vasili tihonovin muistolle
1958 - 2013 Vasili Tihonov on poissa.
Vasili Tihonov saapui Poriin A-nuorten päävalmentajaksi vuonna 1990. Jo saman vuoden marraskuussa hän nousi Ässien edustusjoukkueen päävalmentajaksi.
Tihonov toi Ässiin modernin kamppailupelaamisen. 'rabota, rabota - työtä, työtä' - kaikui tuohon aikaan tiiviisti Isomäen jäähallissa.
Ja tulosta syntyi. Ässät oli Tihonovin aikakaudella kahtena vuotena peräkkäin välierissä. Vuonna 1992 puolivälierissä kaatui Lukko ja vuonna 1993 Jokerit.
Yksilötasolla mm. Petri Varis, Karri Kivi sekä Jari Korpisalo saivat oman uransa nousuun Tihonovin alaisuudessa.
Vasili Tihonovin aikakaudella myös Ässien brändi vahvistui. Joukkue ei peruutellut eikä nöyristellyt enää ketään.
Vahvat näytöt Ässien päävalmentajana auttoivat myös Tihonovin urallaan eteenpäin; Vuonna 1993 hän siirtyi San Jose Sharksin organisaation palvelukseen.
Ässien organisaatio kunnioittaa SUUREN valmentajan muistoa.
07.08.2013 15:00