Viikonlopun vieraskiertue käynnistyy Kuopiosta

Kauden toinen Kuopio-Oulu reissulta Ässät hakee samankaltaista onnistumista kuin marraskuussa. Ensimmäisenä Pata hakee revanssia viime viikolla Porissa vierailleesta KalPasta.


Ässät avasi maaliskuun HPK:n isäntänä keskiviikkona. Raikkaalla jalalla otteluun tullut Pata pelasi pääsääntöisesti ehjän pelin. Erittäin kovassa kunnossa oleva vierasjoukkue haki kuitenkin lopulta voiton jatkoajan jälkeen. Keskiviikkona Ässien paidassa tämän kauden osalta debyyttinsä teki myös Sakari Salminen, joka toi tuulahduksen totuttua juonikkuuttaan Padan peliin.

HPK:ta vastaan Ässien penkin taakse karanteenista palannut päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli muuttanut hieman kokoonpanoja. Uudet ketjut toivat heti leveyttä, kun Ässien kolme maalia jakautuivat kolmelle eri ketjulle. Viime aikoina yksilöistä pirteitä otteita ovat esittäneet erityisesti Jouka Juhola, Jasse Ikonen sekä Niko Kivelä. Kolmikko seilaa orastavassa pisteputkessa, kun kaikille on kertynyt pisteitä kahdessa perättäisessä ottelussa. 23-vuotias Juhola on rikkonut jo yhden kauden piste-ennätyksensä ja nyt tähtäimessä on pääsy kaksinumeroisiin tehoihin.

Perjantain kotijoukkue KalPa löytyy sarjataulukon neljänneltä sijalta. Suhteellisen tasaisesti koko kauden pelanneet kuopiolaiset lähtevät otteluun kahden pelin voittoputkessa ja viidestä viimeisestä ottelusta on tullut vain yksi tappio. Kuluvan viikon ensimmäisessä ottelussaan tiistaina Kalpa haki pisteet tiiviin puolustuspelin sekä erinomaisen maalivahtipelin avulla Oulusta 2–1 lukemin.

Maanantaina sulkeutuneen siirtorajan kynnyksellä KalPa teki muutamia peliliikkeitä. Merkittävin siirto tehtiin jo viikko sitten, kun Kuopioon hankittiin SaiPassa kakkosmaalivahdin rooliin jäänyt Matěj Tomek. Slovakialaisvahti on ehtinyt pelaamaan KalPassa kolme ottelua, joista erityisesti kahdessa jälkimmäisessä hän on esiintynyt erinomaisesti. Tomekin hankinta tuli ajankohtaiseksi kahden vakiovahdin, Eero Kilpeläisen sekä Samu Perhosen, loukkaannuttua.

Kuopiolaisten tehokkain pelaaja on ollut Kai Kantola, joka on kerryttänyt 28 pistettä. Voimahyökkääjän perässä seuraavat 24 pistettä nakuttanut Balázs Sebok sekä 20 pisteessä keikkuvat Aleksi Klemetti ja puolustaja Kim Nousiainen.

Ässät ja KalPa kohtasivat edellisen kerran viime viikon keskiviikkona, jolloin kuopiolaiset hakivat jatkoaikavoiton Porista. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Kuopiossa marraskuussa Ässät oli tyly vieras ja haki voiton 4–0 maalein.

KalPa-Ässät perjantaina 5.3. kello 18:30


​​​​​​​