#YHDESSÄ-koulukiertue jatkui Enäjärven koululla

Kiertueella puhutaan mm. lasten liikunnasta sekä tehdään koulukiusaamisen vastaista työtä.


Ässien koulukiertue jatkui tänään Enäjärven koululla. Paikalla olivat Ässien pelaajat Juuso Ketola ja Jyri Marttinen. Pelaajat puhuivat koulun 1-6 luokkalaisille mm. koulukiusaamisen ehkäisemisestä, kertoivat omia koulumuistojaan ja vastailivat koululaisten kysymyksiin.

Aamu käynnistyi Ässien historiasta kertovalla videolla. Sen jälkeen selvisi mm. se, että Juuso Ketolan lempiaine koulussa oli matematiikka ja biologia ja Jyri Marttisen matematiikka ja käsityöt. (Liikuntaa ei hyväksytty vastaukseksi kysymykseen).

Ässien pelaajat ottivat myös voimakkaasti kantaa koulukiusaamista vastaan.

- Kaikki tulee ottaa mukaan leikkeihin ja vaikkei kaikista tykkäisi, pitää kaikkien kanssa tulla toimeen, Juuso Ketola kertoi.

- Kaveria ei saa jättää leikkikentällä yksin, vaan kaikki pitää ottaa mukaan. Nykyään, kun monilla on puhelin, on hyvä miettiä, mitä kirjoittaa esimerkiksi Whatsapp-ryhmään. Myöskään siellä ei saa kiusata muita, Jyri Marttinen kertoi

Tilaisuudessa kuultiin myös runsaasti tarinoita lapsien kokemuksista jääkiekkoon liittyen, sekä kiperiä kysymyksiä.


seuraava kotiottelu: Ässät - Lukko lauantaina klo 18.30


Ässät-Lukko klo 18:30 - Otteluvoitot ennen viimeistä kamppailua 3-2

Lue lisää