#YHDESSÄ-koulukiertue jatkui Kallelan koululla

Kiertueella puhutaan mm. lasten liikunnasta sekä tehdään koulukiusaamisen vastaista työtä.


Ässien koulukiertue jatkui tänään Kallelan koululla. Paikalla olivat Ässien pelaajat Kasperi Kotkaniemi ja Jouka Juhola. Pelaajat puhuivat koululaisille mm. koulukiusaamisen ehkäisemisestä, kertoivat omia koulumuistojaan ja vastailivat koululaisten kysymyksiin.

Aamu käynnistyi Porin kaupungin ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia esittelevällä videolla. Sen jälkeen selvisi mm. se, että Jouka Juholan lempiaine koulussa oli kielet ja Kasperi Kotkaniemen matematiikka. (Liikuntaa ei hyväksytty vastaukseksi kysymykseen).

Ässien pelaajat ottivat myös voimakkaasti kantaa koulukiusaamista vastaan.

- Kiusaamiselta vältytään, kun kaikki otetaan mukaan leikkeihin, eikä ketään jätetä yksin, Jouka Juhola kertoi.

- Vaikka kaikkien kanssa ei olisi paras kaveri, pitää kaikkien kanssa tulla toimeen, Kasperi Kotkaniemi kertoi.

Tilaisuudessa kuultiin myös runsaasti tarinoita lapsien kokemuksista jääkiekkoon liittyen, sekä kiperiä kysymyksiä.

Koulukiertueella esiteltiin myös Ässien junioritoimintaa ja lapsia kannustettiin monipuoliseen urheiluun ja hyötyliikuntaan.


ILMOITTAUDU MUKAAN PATAJUNNULIIGAAN

Porin Ässien Patajunnuliiga on pienille jääkiekkoilijan aluille (v. 2010 syntyneet ja nuoremmat) suunnattu vauhdikkaan harrastuksen aloitusvaihe.

LUE LISÄÄ



EASY HOCKEY

2006-2008 syntyneiden Easy Hockey –toiminta on jääkiekon matalan kynnyksen harrastetoimintaa.

LUE LISÄÄ



TYTTÖJEN LUISTELUKOULU KÄYNNISSÄ

Tervetuloa tutustumaan Porin Ässien ja Luvian Kiekon aloittamaan tytöille suunnattuun luistelukouluun. Luistelukoulu rakentuu hauskojen leikkien, kisojen ja pelien varaan.

LUE LISÄÄ



SPECIAL HOCKEY ON ALKANUT - TERVETULOA MUKAAN

Special Hockey on erityislapsille ja -nuorille, sekä tytöille että pojille, suunnattua toimintaa, joka mahdollistaa upean harrastuksen jokaiselle.

LUE LISÄÄ