Yhtiökokous hyväksyi tilinpäätöksen - Ässien puheenjohtaja vaihtuu
HC Ässät Pori Oy:n uusi puheenjohtaja on Janne Ojanen
HC Ässät Pori Oy:n tänään pidetty yhtiökokous hyväksyi tilinpäätöksen, joka oli 406.822,85 euroa voitollinen.
Yhtiökokous päätöksen mukaisesti osakeyhtiön hallitukseen tuli yksi muutos, kun Mikael Lehtinen jää pois hallituksesta ja tilalle valittiin Ville Majasaari.
HC ÄSSÄT PORI OY:N HALLITUS 2017 - 2018
Juha Huunanmaa
Olli Kaski
Mikko Laine
Ville Majasaari
Janne Ojanen
Jali Prihti
Harri Vilkuna
Hallitus valitsi puheenjohtajaksi vuodesta 2014 hallituksen jäsenenä olleen Janne Ojasen.
ässät tarvitsee taloudellista kasvua
Mittavan Areenahankkeen kustannuksista Ässien osuus oli noin 4,6 miljoonaa. Investointi rahoitettiin pitkäaikaisella pankkilainalla ja samalla perustettiin halliyhtiö, jossa Porin kaupungin osuus on 56 % ja Ässien 44 %
- Investointi lähti maksuun tammikuussa ja kassatilanteemme turvaamiseksi meidän pitää joka vuosi päästä taloudellisesti tämänvuotisen tuloksen tasolle, Ässien toimitusjohtaja Eeva Perttula kommentoi
ÄSSÄT ON MERKITTÄVÄ TYÖLLISTÄJÄ JA VERONMAKSAJA
Kaudella 2016 -2017 Ässät työllisti 108 työntekijää ja maksoi erilaisia veroja yhteensä lähes 1,5 miljoonaa euroa.
Koko toimintahistoriansa aikana HC Ässät Pori Oy on maksanut erilaisia veroja yhteensä 19 597 804 euroa eli lähes 20 miljoonan euron verran.