Feetu Knihti jatkaa Ässissä - Porin Ässät
Skip to content
Home » Feetu Knihti jatkaa Ässissä

Feetu Knihti jatkaa Ässissä

Feetu Knihti jatkaa Ässissä yksivuotisella sopimuksella. Alkukauden aikana 22-vuotias hyökkääjä on pelannut 15 ottelua tehoin 4+2 =6 ja alivoimavastuuta Knihti on kantanut joukkueen hyökkääjistä toiseksi eniten.

– Feetu on kasvanut tärkeäksi osaksi joukkuettamme ja hän on ollut isossa roolissa alivoimakoostumuksissa. Feetu on kova kamppailija ja valmis ottamaan seuraavan askeleen ammattijääkiekkoilijana.

– On mahtava asia, että hän halusi jatkaa Ässissä ja tavoitella menetystä seurassa, jota on edustanut nuoresta pojasta lähtien, Ässien urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.

12-vuotiaana Ässiin siirtynyt ja 13-vuotiaana Poriin muuttanut Panelian Raikkaan kasvatti on tyytyväinen kehitykseensä Porissa.

– Olen kehittynyt täällä. Vaikka takana on rikkonaisia kausia, niin olen saanut rauhan kehittyä. Olen uskonut itseeni ja myös organisaatio on uskonut minuun.

– Ässissä on tällä hetkellä loistava valmennus sekä jäällä että fysiikkapuolella. Myös pelaajistossa on loistavia johtajia ja esimerkiksi Jan-Mikael Järviseltä ja monilta muilta olen saanut paljon oppia.

– Täällä on hienot kannattajat, aina hieno tunnelma kotiotteluissa, organisaatio on mennyt viime vuosina paljon eteenpäin ja halua kehittyä löytyy edelleen, Feetu Knihti kommentoi.

ässien seuraavat kotiottelut

Haluatko tehdä Ässien kanssa yhteistyötä?
Ässät Chatbot
VIIDES.AI
Company Logo