Viime kevään pudotuspelipari kohtaa Isomäen lauantai-illassa.

lähtökohdat otteluun
Viime kevään puolivälieräpari kohtaa tuplapeleissä. Keskiviikkona pelataan Lappeenrannassa ja perjantaina Porissa.
Molemmat joukkueet ovat myös kovassa iskussa. SaiPa on voittanut kaikki neljä otteluaan ja Ässät on neljän ottelun voittoputkessa.
saipan kivijalka pysyi

Kolmisen vuotta sitten harvan papereissa luki, että SaiPa on vuonna 2026 toista kevättä peräkkäin mitaleilla. Lappeenrannan palkintokaapista löytyy hopeaa keväältä 2025 ja pronssia keväältä 2026. SaiPan kone ei myöskään osoita hyytymisen merkkejä, sillä joukkue on toistaiseksi voittamaton tämän kauden Liigassa.
Luonnollisesti SaiPa menetti useita tähtipelaajiaan kauden päätteeeksi, mutta joukkueen kivijalka pysyi. Päävalmentaja Raimo Helminen piiskaa edelleen joukkueensa suoraviivaiseen, vauhdikkaaseen ja työteliääseen pelitapaan ja lisäksi joukkueen puolustuspää sekä maalivahtiosasto pysyivät kasassa.
Hyökkäyspään lähtijöiden lista on nimekäs. Kärkiniminä joukkueen jättivät Ässäkasvatti Otto Kivenmäki sekä Maxime Fortier, Henri Nikkanen, Antti Kalapudas sekä Emil Kuusla.
Paikkaajiksi saapuivat parhaalla Liiga-kaudellaan 59 tehopistettä iskenyt Petrus Palmu (2+2), 21 maalia Tshekin pääsarjassa viime kaudella iskenyt Petr Fridrich (2+0), pitkän SHL-uran pelannut Einar Emanuelsson (0+1) sekä ECHL-liigassa lähes piste / ottelu -tahtiin yltänyt Nick Zabaneh (0+3).
Kotimaisia hankintoja olivat Lukosta siirtynyt Aarne Intonen (0+4) sekä JYP:iä viime kaudella edustanut Mikko Perttu (0+3).
SAIPAN VIIMEISET NELJÄ OTTELUA:
1.9. SaiPa-Tappara 4-2
15.9. SaiPa – K-Espoo 2-1 JA
18.9. KooKoo-SaiPa 0-4
19.9. SaiPa-KooKoo 2-1 JA
JOUKKUEEN PISTEPÖRSSI TOP-5
Petrus Palmu 2+2
Aarne Intonen 0+4
Samuli Niinisaari 3+0
Patrik Siikanen 3+0
Santeri Airola 1+2
Maalivahtiosastolla Kari Piiroinen (95,2 %) on pelannut kolme ottelua ja Gustavs Grigals (100 %) yhden ottelun.
ässät pääsee taas vieraspelaamisen makuun

Ässien kausi käynnistyi vierasottelulla Oulussa, mutta sen jälkeen Pata on pelannut pelkkiä kotiotteluita.
Jos Ässien vierasvire onkin pienoinen arvoitus, kotona on kulkenut hyvin; Ässät on ottanut Porissa pelkkiä voittoja. Jotain kotipeleistä tuttua joukkueella on matkalla huomennakin, sillä Ässät pelaa tutusti Lappeenrannassa punaisessa peliasussa.
Samalla Ässät palaa paikkaan, jossa viime kausi päättyi. Seitsemäs ottelu ja iso pettymys ovat muistissa keväältä ja antamassa lisää latausta tämän viikon tuplakohtaamisiin.
Kisapuisto on perinteisesti ollut Ässille vaikea paikka, mutta viime kaudella runkosarjassa voitot jaettiin 1-1 ja pudotuspeleissä 2-2.
ÄSSIEN VIIMEISET VIISI OTTELUA
1.9. Kärpät-Ässät 3-1
4.9. Ässät-Ilves 5-1
9.9. Ässät-Jokerit 3-2
15.9. Ässät-Sport 5-1
19.9. Ässät – K-Espoo 2-1
JOUKKUEEN PISTEPÖRSSI TOP-5
Johan Olofsson 2+3
Alexandre Doucet 2+3
Cameron Hillis 2+2
Carl Klingberg 1+3
Rami Määttä 0+4
Maalivahtiosastolla Jan Bednář (92,4 %) on pelannut neljä ottelua.
ässät vs. saipa
Keskinäiset tällä kaudella
Ke 23.9. SaiPa-Ässät klo 18:30
Pe 25.9. Ässät-SaiPa klo 18:30, OSTA LIPUT
Pe 22.1. Ässät-SaiPa klo 18:30, OSTA LIPUT
Ti 23.2. SaiPa-Ässät klo 18:30
Viimeiset 10 kohtaamista
VOITOT
- Ässät 4
- SaiPa 6
ässien seuraavat kotiottelut





