Skip to content
Home » Pelikaverit muistelevat Arto Heiskasta

Pelikaverit muistelevat Arto Heiskasta

Pelikaverit muistelevat Arto HeiskastaÄänessä Jarmo Myllys, Kari Makkonen, Erik Hämäläinen, Jari Levonen, Jari Korpisalo, Kari Takko, Mikael Kotkaniemi sekä Pasi Peltonen
Savonlinnassa vuonna 1963 syntynyt Arto Heiskanen eli liikunnallisen lapsuuden. Veri veti etenkin joukkuelajien pariin, joihin erittäin pidetty luonne sopi hyvin.- Meillä oli erittäin pitkäaikainen kaveruussuhde. Olimme kotoisin samalta kylältä ja pelasimme eri juniorijoukkueissa samaan aikaan Savonlinnassa.- Jääkiekko toi meidät yhteen ja meillä asiat luistivat. Meistä tuli todella hyvät ystävät.- Sen muistan erityisen hyvin, että todella paljon liikuttiin yhdessä. Hän suhtautui urheiluun erittäin intohimoisesti jo nuorena, maalivahtilegenda Jarmo Myllys muistelee.Arto Heiskanen pelasi kolmella kaudella I-divisioonaa SaPKon paidassa ja viimeisellä kaudellaan Savonlinnassa hyökkääjä pelasi 36 ottelua tehoin 22+12 =34.Vuonna 1983 oli aika etsiä isompia mahdollisuuksia ja vaativampia sarjoja. Sopimus syntyi lopulta Poriin.- Teimme isoja päätöksiä yhdessä Kunun kanssa, kun päätimme lähteä yhdessä Savonlinnasta. Kuljimme samalla autolla neuvottelemassa ja minun tieni vei lopulta Ilvekseen ja Kunu siirtyi Ässiin.- Vaikka tiemme erkanivat yhteisen joukkueen osalta, kaveruus säilyi, Myllys kertoi.Arto Heiskanen pääsi heti maistamaan menestystä ja porilaisen kiekkoyleisön intohimoa parhaimmillaan, kun Ässät eteni hänen ensimmäisellä Liiga-kaudellaan aina finaaleihin asti.Tappara oli lopulta loppuotteluissa parempi, mutta Heiskasen mitalitili Liigassa oli avattu ja seuraavilla kausilla rooli joukkueessa kasvoi.- Muistan Arto Heiskasen rehtinä ja iloisena ystävänä. Hän oli aina hyvällä tuulella. Hän oli joukkuepelaaja, joka arvosti aina muita enemmän kuin itseään, Ässälegenda Kari Makkonen muisteli. Kolmen nousujohtoisen kauden jälkeen Arto Heiskasen ura jatkui Raumalla. Kevät 1988 toi Heiskaselle uran toisen SM-hopean ja Heiskanen oli tärkeä pala joukkuetta mm. neljällä pudotuspelimaalillaan.- Kunu oli intohimoinen jääkiekkoilija, jolla oli kova halu tehdä maaleja. Hän oli valmis tekemään paljon töitä oman uransa eteen ja tekikin. Kunu oli aina iloisella tuulella ja ystävällinen kaveri kaikille. Hän otti aina pelikaverit huomioon ja oli erittäin auttavainen ystävä sekä hyvä joukkuekaveri, Lukossa samaan aikaan pelannut Erik Hämäläinen muisteli.Paluu Ässin tapahtui sikäli yllättävään aikaan, että Ässät oli juuri pudonnut I-divisioonaan ja Heiskanen oli takonut Liigan puolella Lukossa tehot 27+17 =44.Ajat olivat tuolloin toisenlaiset ja Ässät satsasi pikaiseen paluuseen merkittävästi. Joukkueeseen oli jo liittynyt mm. Liigan maalikuningas Arto Javanainen.- Kunu oli loistavassa iskussa silloin divarikaudella. Siinä pääsi itsekin vähän kuin vahingossa tehoihin.- Pelasimme paljon samassa kentässä ja Kunu oli äärimmäinen joukkuepelaaja henkeen ja vereen. Joukkueen etu oli edellä, omat intressit takana. Hän oli kova harjoittelija, joka teki viimeisen päälle kaikki harjoitteet. Kunu pärjäsikin mm. juoksutesteissä isoksi äijäksi aivan loistavan hyvin, entinen joukkuekaveri ja nykyinen erotuomarilegenda Jari Levonen muistelee.Ikimuistoisen kauden 1989 – 90 saldoksi muodostui nopea nousu takaisin Liigaan. Arto Heiskanen takoi I-divisioonan piste-ennätyksen 58+52 =110. Pelattuja otteluita oli 44.Nousun jälkeen Arto Heiskanen oli mukana palauttamassa Ässiä huipulle. Viiden seuraavan kauden aikana Ässät pelasi kolme kertaa välierissä ja saavutti kerran runkosarjan toisen sijan. Heiskasen maalimäärät kertovat hänen merkityksestään joukkueelle: 22, 20, 15, 17 & 9.Vuonna 1995 Ässät saavutti SM-pronssia päihittämällä Rauman Lukon pronssiottelussa lukemin 0-3. Tuohon päättyi myös Arto Heiskasen ura Ässissä.- Hänestä jäi päällimmäisenä mieleen iloisuus ja positiivisuus. Hän oli aina erittäin kannustava ja erittäin pidetty persoona, entinen pelikaveri Jari Korpisalo muisteli.- Päällimmäisenä Kunusta tulee mieleen positiivinen luonne. Vielä viimeisellä tapaamisellammekin hän oli täynnä virtaa. Positiivisuus ja lämminhenkisyys ovat päällimmäisenä muistoissa.- Hänen palonsa harjoituksissa ja peleissä oli äärimmäistä. Hän oli huippuammattilainen, Ässien menestysvuosia Heiskasen kanssa yhdessä kokenut maalivahtilegenda Kari Takko muisteli.Uransa jälkeen Heiskanen asettui Poriin. Hän toimi juniorijoukkueiden valmennustehtävissä mm. samaan aikaan Mikael Kotkaniemen ja Pasi Peltosen kanssa.- Arto Heiskanen oli äärimmäisen lämmin ja ystävällinen ihminen, jolla oli suuri taito ottaa muut huomioon. Hänellä oli sellainen kuuntelemisen taito ja sillä huone, jossa hän oli, pysyi aina täytenä. Hän osasi tehdä muista ihmisistä tärkeitä ja omat huolensa hän jätti aina toiselle sijalle.- Hän piti huolta perheestään. Se oli hänelle aina viimeisen päälle iso juttu ja hän hoiti perhettään todella mallikkaasti. Vierestä sai ylpeydellä seurata sitä. Se oli iso arvo hänelle, peli- ja valmennuskaveri Mikael Kotkaniemi muisteli.- Sain pelata nuorena Kunun kanssa ja myöhemmin valmentajaa hänen kanssaan. Maalintekijän ja pistemiehen kiima oli kova, vaikka hän muuten olikin lempeä luonne.- Myöhemmin valmennusryhmässä ihailin hänen tilannekomiikkaansa, jolla hän kevensi tunnelmaa loukkaamatta ketään, Pasi Peltonen muisteli.Kuten edellä monessa kohtaa todettiin. Arto Heiskanen oli äärimmäisen pidetty ja arvostettu. Koko seurayhteisö jää kaipaamaan häntä syvästi.- Kunu otti aina kaikki huomioon. Hän ei ollut koskaan päällepäsmärinä vaan oli todellinen joukkuepelaaja, Jarmo Myllys, lapsuuden ystävä sekä pelikaveri SaPKosta ja Lukosta, tiivistää
PERJANTAIN OTTELUN SEREMONIA
ISOMÄEN LEGENDA KLO 18:20Toivomme yleisön saapuvan ajoissa paikoilleen, laittavan puhelimensa taskulampun päälle ja kääntävän sen kohti kaukaloa kappaleen aikana.HILJAINEN HETKI ENNEN OTTELUN ALKUAEnnen ottelun alkua kunnioitamme Arto Heiskasen muistoa hiljaisella hetkellä.SURUNAUHATMolemmat Satakunnan joukkueet käyttävät illan ottelussa surunauhoja.Seremonioiden vuoksi Satakunnan laulua ei poikkeuksellisesti esitetä ennen ottelun alkua. 10.02.2023 14:15