Skip to content
Home » Festum urheilujohtajan kuukausikatsaus

Festum urheilujohtajan kuukausikatsaus

Festum Urheilujohtajan Kuukausikatsaus

Arvoisa Patakansa,

Kaudella on pelattu noin kolmannes, ja olemme sarjataulukossa sijalla seitsemän. Liigassa on ottelumäärissä jopa neljän pelin heittoja, joten pistekeskiarvoa on syytä tarkastella, ja siinä olemme nyt tauolla kuudennella sijalla. Sijoitus ylemmässä keskikastissa on juuri se, minkä olemme esityksillämme ansainneet alkukauden aikana. Maajoukkuetauko tulee meillä nyt hyvään kohtaan. Saamme palauduttua ja ladattua henkisesti itsemme taas valmiiksi tuleviin koitoksiin sekä miettimään, miten pystymme kehittämään peliä jatkossa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maajoukkuetauon filosofia on seuroissa muuttunut enemmän palautumiseen kuin kovaan harjoitteluun. Pelikuorma on Liigassa äärimmäisen tiivis, ja siihen kun lisää vielä osalla maajoukkuetapahtumat, niin paikkoja palautumiseen ei liikaa ole. Tauko antaa valmentajille aikaa myös katsoa hieman tarkemmin taaksepäin, miten olemme onnistuneet eri pelin osa-alueilla, mitä pitää kehittää, miten yksilöt ovat onnistuneet ja miten saisimme heistä vielä enemmän irti.

Joukkueen pelillinen valmistautuminen alkaa sitten tarkemmin ensi viikon maanantaina kohti keskiviikon 15.11 Ässät-Sport-peliä. Urheilujohtajalle marraskuun maaottelutauko on yksi vuoden kiireisimmistä viikkoista. Nykyjoukkueen tilanteen kartoitus yhdessä valmennustiimin kanssa, tulevan kauden johtoryhmän rakennus (Liiga + juniorit), tulevan kauden pelaajasopimuksien tekeminen sekä Hämeenlinnassa U18 maajoukkuetapahtuman ja Tampereella Karjala-turnauksen scouttaus täyttävät kalenterin äärimmilleen.

Valmennustiimin rakennus lähti liikkeelle päävalmentaja Jere Härkälän option lunastuksella, jonka jälkeen olemme pureutuneet muuhun valmennustiimiin. Tulemme julkaisemaan valmennustiimin muut jäsenet yksitellen, hieman ehkä aikaisemmasta poiketen. Ehkä kuulemme ensimmäisiä uutisia jo tällä viikolla. Tulevan kauden joukkueen rakennus on alkanut lokakuun aikana.

Liigassa on valitettavana trendinä, että sopimuksia tehdään todella aikaisin, joten meidän on siinä oltava myös mukana. Tulevaisuus näyttää positiiviselta, ja näen, että olemme pystyneet parantamaan Porin vetovoimatekijöitä vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Alkukauden osalta haluaisin antaa vielä erityisen kiitoksen porilaiselle yleisölle ja sille fiiliksellä, joka on syntynyt Enersense Areenalle. Isomäen henki ja tunnelma on meillä yksi tärkeä osa onnistunutta rekrytointia!

**YLEISÖKYSYMYKSIÄ**

1. **Miten Porin Ässissä pystytään reagoimaan loukkaantumisiin ja sitä kautta syntyviin ketjumuutoksiin, jotka muuttavat aina kemiaa ketjujen sisällä?**

Ketjumuutokset ovat nykyjääkiekossa arkipäivää. Välillä ne johtuvat loukkaantumisista, pelaajien kierrätyksestä tai valmentajien päätöksistä kehittää kokonaisuutta. Ketjun kemian syntymisellä on toki myös tärkeä rooli, ja siihen pyritään, että löytyisi kokoonpanoja, joissa pelaajien vahvuudet tukevat toisiaan.

2. **Onko Ässiin tulossa vielä uusia pelaajia ennen joulutaukoa? Ollaanko joukkuetta vielä vahvistamassa, ja millä aikataululla sopimusuutisia saada

an taas kuulla?**

Tällä hetkellä emme ole aktiivisesti pelaajamarkkinoilla hakemassa uutta pelaajaa tämän kauden joukkueeseen. Toki seuraamme markkinaa ja pohdimme pitkässä juoksussa vaihtoehtoja, miten joukkuetta voisi vielä vahvistaa. Loppukauden hankinnoissa näen positiivisena asiana, jos pelaaja olisi osa joukkuetta myös tulevina kausina.

3. **Onko myllyt sallittu? Mikä on kantasi?**

Mielestäni millekään ns. show-tappeluille ei ole sijaa jääkiekossa, ja peli on ainakin Liigassa muuttunut niiden suhteen merkittävästi. Toki jääkiekko on osaltaan kamppailupeli, joten tunteet välillä kuohahtavat, ja spontaanit hanskaukset ovat osa peliä, josta sitten seuraa rangaistus tuomareiden niin tulkitessa.

4. **Mitä on tehtävissä, jotta ylivoimapelin tehokkuus paranee?**

Ensin on kyse rekrytointibisneksestä, eli minun pitää pystyä hankkimaan sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan menestyksekkäästi nykyaikaista ylivoimaa. Sen jälkeen valmentajien pitää löytää oikeat koostumukset ylivoimaan, tehdä vastustajan scouttauksen suhteen kotiläksyt ja harjoituttaa asiaa. Erikoistilanteet ovatkin meillä selkeä kehityskohde loppukauden osalta.

5. **Jääkiekkomaailmaa ovat viime aikoina vavisuttaneet erittäin ikävät mm. seksuaaliseen häirintään ja rasismiin liittyvät tapaukset niin maailmalla (mm. Kanadassa) kuin Suomessakin, niin aikuisten kuin junioreiden tasolla. Mitä konkreettisia tekoja Ässissä tehdään sen eteen, jotta minimoidaan mahdollisuus, että seurassa tapahtuu mitään tällaista?**

Vastuullisuus on Ässien tekemisessä yksi tärkeimmistä strategian elementeistä. Pyrimme lisäämään koko yhteisömme tietoisuutta erilaisista asioista, sekä luomaan seuraan toimintamalleja, jotka auttavat puuttumaan asioihin hyvissä ajoin.

6. **Missä vaiheessa ensi kauden joukkueen kasaaminen on? Uusia jatkosopimuksia on odotettavissa?**

Ensi kauden joukkueen rakennus on ihan aikataulussa, mutta paljon on vielä työtä edessä. Uskoisin että seuraavan parin kuukauden aikana joukkueen rakennus ottaa isompia steppejä eteenpäin. Joukkueen rakennuksessa kulkee aina kaksi linjaa rinnakkain, oman joukkueen analysointi ja jatkosopimusten neuvottelua sekä ulkopuolisten pelaajien kartoitusta.

7. **Milloin Juhola palaa Ässiin, ja saako hän mahdollisuuden liigassa tällä kaudella?**

Juholan kanssa olemme ihan siinä aikataulussa, jossa ajattelimmekin. Laina Mestikseen on ollut onnistunut ratkaisu, ja Patu on saanut pelata Imatralla ykkösketjussa isossa roolissa. Hänen laina-aikansa kestää joulutaukoon asti, jonka jälkeen hänen tilannettaan tarkastellaan uudelleen.

*Urheilujohtajan kuukausikatsauksen tarjoaa Festum.*

**Ässien Seuraavat Kotiottelut:**

– KE 15.11. Ässät – Sport klo 18:30
– LA 18.11. Ässät – TPS klo 17:00
– PE 1.12. Ässät – Lukko klo 18:30
– LA 2.12. Ässät – SaiPa klo 17:00

Osta liput [tästä].