Liigassa mm. Turun Palloseurassa sekä Tapparassa torjunut maalivahti saapuu Poriin.

Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Filip Lindbergin kanssa. 26-vuotias Espoon Jäähongan kasvatti siirtyy Poriin Tapparasta, jossa Lindberg nousi kevään aika joukkueen ykkösmaalivahdiksi.
– Filip Lindberg omaa potentiaalin nousta Liigan kärkimaalivahtien joukkoon ja hyvässä valmennuksessamme hänellä on siihen kaikki mahdollisuudet. Hän on pystynyt pelaamaan hyvällä tasolla Liigassa sekä Pohjois-Amerikassa ja olemmekin tyytyväisiä, kun saimme hänet Poriin täydentämään maalivahtikaksikkoamme.
– Tulevalla kaudella vastuu tulee jakaantumaan enemmän kahden maalivahdin varaan, kun muutamilla edeltävillä kausilla oli selkeästi yksi vastuunkantaja, Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen kommentoi.

Filip Lindberg siirtyi jo vuonna 2018 Pohjois-Amerikkaan ja siellä hän pelasi yhteensä viiden kauden ajan ensin yliopistosarja NCAA:ssa ja sen jälkeen AHL:ssä.
Minnesota varasi Lindbergin 7. kierroksella vuonna 2019 ja samana vuonna hän oli saavuttamassa U20 MM-kultaa.
Liigaan Lindberg saapui vuonna 2023 ja hän nousi keväällä Turun Palloseuran ykkösvahdiksi. Kyseisenä keväänä TPS tiputti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Rauman Lukon ja haastoi puolivälierissä tulevan mestarin Tapparan aina kuuteen otteluun asti.

Päättynyt kausi oli Lindbergille rikkonainen. Kausi alkoi SaiPassa, mutta loukkaantumisen vuoksi pelit keltamustissa jäivät pelaamatta. Lainapesti HPK:ssa toi kauden ensimmäiset ottelut ja lopulta kausi päättyi Tapparassa.
Kirvesrinnoissa Lindberg nousi joukkueen ykkösmaalivahdiksi kevään aikana ja hän oli mukana voittamassa ensimmäisen kierroksen ottelusarjaa K-Espoota vastaan. Puolivälierissä Ilves vei kuitenkin voiton suoraan 4–0.
– Ässät organisaationa on huippuluokkaa. He pelaavat intohimoisesti ja voittavaa jääkiekkoa. Porissa sekä kannattaja- että jääkiekkokulttuurikin ovat kärkiluokkaa Suomessa.
– Saavun Poriin suurin tavoittein. Tietenkin tavoitteena on aina voittaa sekä kehittyä ja mennä eteenpäin joukkueena kuin myös yksittäisenä pelaajana.
– Jos lähtisin kuvailemaan lyhyesti itseäni pelaajana, niin varmasti itsensä likoon laittaminen ja voitonhalu ovat suurimmassa roolissa, Filip Lindberg kommentoi.
